Öljystä, koronakriisistä ja antroposeenista



Heinäkuun alussa ilmestyi myös Tere Vadénin Politiikasta-lehden artikkeli “Öljy koronakriisin ensikuukausina”. Koronakriisi näyttää mullistaneen öljyn ja yhteiskuntien kehityksen suhdetta tavoilla, jotka ovat yhtäältä kiihdyttäneet aiemmin ennustettuja kehityskulkuja ja toisaalta tuottavat yllättäviä, ennakoimattomia muutoksia. Onko tuotantohuipun sijasta edessä pikemminkin kulutushuippu – onko öljyyn varaa? Ja mitä öljyn hinnan romahdus tekee sen tuotannosta riippuvaisille yhteiskunnille? Vadén käy tekstissään näiden ajankohtaisten kysymysten läpi öljytalouden historiaa ja niitä sodan- ja kaupankäynnin keinoja, joilla sen valtarakenteita on pönkitetty.

Tero Toivanen taas puhui Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa 12.7. antroposeenista, “ihmisen aikakaudesta”. Hän erotteli erilaisia antroposeenikäsitteellistyksiä ja muistutti, minkä vuoksi aikakauden alun paikantamisella väliä myös nykyisen maailmantilanteen ymmärtämiselle:

Jos ihminen on ollut merkittävä geologinen voima 8 000 vuotta, paljon ei ole tehtävissä. Voimme vain todeta ihmisen olevan lajina haitallinen. Mutta jos ihmisestä on tullut geologinen voima myöhemmin, siihen ovat syynä tietyt yhteiskunnalliset kehityskulut. Niitä on mahdollista muuttaa.”

Paavo Järvensivu vastasi 11.7. Talouselämän haastattelussa (maksumuurin takana) kysymyksiin koronakriisin vaikutuksista ja degrowthista.

Onko koronaviruksen yhteydessä tullut siis testattua käytännössä myös degrowth-yhteiskunnan toimivuus?

Talouden ja kulttuurin tutkijan sekä kulutuskulttuurin kriitikon Paavo Järvensivun mielestä ei.

Se mitä nyt on nähty on, että talouskasvuun tähtäävä yhteiskunta ei ole saavuttanut tavoitettaan, vaan onkin päätynyt talouden laskuun. Kasvuun tähtäävälle yhteiskunnalle talouslasku on tietenkin iso ongelma’, Järvensivu sanoo.

Luontoa radikaalisti vähemmän kuormittavan tulevaisuuden näkökulmasta koronakriisin suurin muutosvoima piilee Järvensivun mielestä henkisellä tasolla.

Ennen koronaa elettiin pitkäkestoisen normaaliajan aikaa, jossa odotetaan asioiden jatkuvan uhkakuvista huolimatta kuten ennenkin. Korona tuotti kokemuksellisen katkoksen, jossa tulevaisuushorisontti avautui. Ennen koronaa keskusteltiin myös siitä, voiko valtio todella panna toimeen radikaaleja muutoksia. Nyt ainakin tiedetään, että valtiot voivat tehdä rauhanomaisia dramaattisia toimenpiteitä, jotka kävelevät lyhyen aikavälin markkinaehtoisuuksien yli, jos tilanne niin vaatii.

Lähde: BIOS