Luon­non­suo­je­lua­lu­eet suo­jaa­vat luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta il­mas­ton- ja ym­pä­ris­tö­muu­tok­sia vas­taan

Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen voidaan ehkäistä kattavalla suojelualueverkostolla, osoittaa Helsingin yliopiston tuore tutkimus. Ilmastonmuutosta puskuroivat vaikutukset ovat sitä voimakkaampia mitä enemmän maapinta-alaa on suojeltu.
Kuva: Pixabay

– Suojelualueet ehkäisevät pohjoisten lintulajien vetäytymistä napoja kohti ja auttavat osaa eteläisistä lajeista seuraamaan ilmastomieltymyksiään, toteaa FM Petteri Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Helsingin yliopistosta.

Il­mas­to­muu­tos vai­kut­taa mo­nin ta­voin maa­il­man eliös­töön 

Ilmastonmuutoksen tunnetuimpia seurauksia ovat lajien levinneisyysalueiden siirtyminen kohti napoja ja vuorten huippuja. Samaan aikaan ihmistoiminta heikentää ja pirstoo elinympäristöjä, mikä hankaloittaa lajien mukautumista muuttuvaan ilmastoon. Mikäli lajit eivät pysty sopeutumaan tai siirtymään, niiden riski kuolla sukupuuttoon kasvaa. Etenkin pohjoiset lajit ovat vaarassa, sillä lämpeneminen on ollut nopeinta boreaalisella ja arktisella vyöhykkeellä.

Lehikoinen tutki väitöskirjatyössään ovatko suojelualueet kyenneet lieventämään ilmastomuutoksen epäedullisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Lehikoisen kohdelajeja ovat linnut, sillä suomalainen laaja ja pitkäjänteinen linnustonseuranta tarjoaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen aineiston tutkia luonnossa tapahtuneita muutoksia.

Lehikoisen johtopäätös on, että suojelemalla ja kunnostamalla korkealaatuisia elinympäristöjä voidaan lieventää ilmastomuutoksen aiheuttamia levinneisyysalue- ja yhteisömuutoksia. Nykyinen suojelutoimien laajuus on osoittautunut riittämättömäksi kansainvälisissä tavoitteissa ehkäistä luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Lehikoisen tutkimuksen tulokset tukevat pyrkimyksiä laajoihin ja nopeisiin toimiin suojelualueverkoston kattavuuden ja kytkeytyneisyyden kasvattamiseksi.

Suo­je­lua­lueil­la lin­nut voi­vat pa­rem­min

Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana pohjoiset lintulajien kannat säilyivät runsaampina levinneisyytensä eteläreunalla suojelualueilla, kun näitä verrattiin suojelemattomiin alueisiin. Vastaavasti osa eteläisistä lajeista runsastui levinneisyysalueensa pohjoisreunan suojelualueilla enemmän kuin suojelemattomilla. Suojelualueet siis hidastavat pohjoisten lajien vetäytymistä, mutta myös auttavat eteläisiä lajeja levittäytymään kohti pohjoista. Tämä parantaa lajien kykyä mukautua muuttuvaan ilmastoon.

Pohjoiset lajien taantuessa ja eteläisten runsastuessa ilmaston lämpeneminen muokkaa lintuyhteisöjä. Lehikoinen osoitti, että Keski- ja Pohjois-Suomessa suojelualueen kyky puskuroida muutoksia vastaan kasvoi mitä kattavampi ympäröivä suojelualueverkosto oli. Yhteyttä ei löydetty Etelä-Suomessa, jossa suojelualueiden kattavuus oli hyvin alhainen.

– Voi olla, että Etelä-Suomen suojelualueverkosto on liian harva osoittaakseen merkittävää sietokykyä ilmastosta johtuvia yhteisömuutoksia vastaan, päättelee Lehikoinen.

Suo­je­lua­lu­eet tar­joa­vat kor­kea­laa­tui­sia eli­nym­pä­ris­tö­jä

Uhanalaisen valkoselkätikan havaitsemistodennäköisyys oli huomattavasti suurempi elinympäristöissä, joissa oli tikkojen suosimaa varttunutta ja avaraa lehtimetsää ja runsaasti lahopuuta. Tikat siis asuttivat korkealaatuiset elinympäristöt huonompilaatuisia useammin ja vastaavasti hylkäsivät ne huonompilaatuisia harvemmin.

– Elinympäristön korkea laatu parantaa tikkojen mahdollisuuksia siirtyä ja säilyä. Tämä pätee varmasti moneen muuhunkin lajiin, jotka suosivat esimerkiksi suojelualueiden sisältä löytyviä vanhoja metsiä ja ojittamattomia soita. Näiden korkealaatuisten elinympäristöjen suojelun ja ennallistamisen tulisi olla etusijalla, kun torjutaan ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen, kertoo Lehikoinen.

Elinympäristön laatua voidaan parantaa myös niitä kunnostamalla. Rehevöityminen ja umpeenkasvu uhkaavat monia vesilintuja, ja kosteikkojen kunnostuksella uhkaa voidaan torjua. Lehikoinen osoitti, että kosteikkojen umpeenkasvun torjuminen kasvatti vesilintujen määriä nopeasti ja merkittävästi.

Väi­tös­ti­lai­suus

FM Petteri Lehikoinen väittelee 27.8.2020 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Avian conservation in a changing environment: species' responses and the efficiency of conservation measures". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Auditorium (P673), Porthania building (Yliopistonkatu 3).

Vastaväittäjänä on Professor William Sutherland, University of Cambridge, ja kustoksena on professori Ulrika Candolin.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Lähde: HY