Seitsemiseen syntyi villi metsäpeura 150 vuoden tauon jälkeen

Äitienpäiväviikonloppuna Seitsemisen kansallispuistossa maailmaan saapui hartaasti odotettu villi metsäpeuranvasa. Vasa syntyi vaatimelle, joka vapautettiin totutustarhasta luontoon viime syksynä. Tulokas on tärkeässä roolissa, kun metsäpeura palautetaan entisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen.
Seitsemisen ensimmäinen villi metsäpeuranvasa.  Kuva: Lea Uimonen / Metshallitus

Seitsemisen kansallispuiston kupeeseen rakennettiin syksyllä 2017 totutustarha, johon on tuotu sekä eläintarhoissa syntyneitä että muualta Suomesta pyydystettyjä villejä metsäpeuroja totuttelemaan tulevaan elinympäristöönsä. Seutu on metsäpeurojen alkuperäistä asuinaluetta, josta ne metsästettiin aikoinaan sukupuuttoon. Viime marraskuussa totutustarhasta vapautettiin seitsemän metsäpeuraa kansallispuistoon. Kaksi vapautetuista yksilöistä oli aikuisia vaatimia, joiden toivottiin olevan tiineenä.

Ensimmäistä vapaudessa syntyvää vasaa osattiin odottaa vapautettujen vaadinten pyöristyneen ulkomuodon perusteella. Lisävahvistus vasonnan lähestymisestä saatiin viime viikon perjantaina, kun toisen vaatimen satelliittipannan paikannukset näyttivät sen asettuneen aloilleen rauhalliseen paikkaan. Näköhavainto uudesta tulokkaasta saatiin maanantaina 11. toukokuuta.

”Vasan syntymää osattiin odottaa näinä päivinä jo senkin takia, että kyseinen vaadin vasoi viime vuonna totutustarhassa samaan aikaan”, kertoo totutustarhan metsäpeurojen hoidosta vastaava Lea Uimonen Metsähallituksesta. ”Vasa vaikutti oikein reippaalta, ja myös emä näytti hyvävointiselta."

Uimosen havainto oli historiallinen, sillä edellisestä villin metsäpeuranvasan syntymästä Seitsemisen alueella on tiettävästi ainakin sataviisikymmentä vuotta.

Vasa syntyi kansallispuiston eteläosassa, vain parinsadan metrin päässä totutustarhasta. Sekä tarhasta vapautettujen että sen ulkopuolella syntyneiden metsäpeurojen toivotaan jäävän elämään lähialueelle.

Toinen metsäpeurojen totutustarha sijaitsee Lauhanvuoren kansallispuistossa. Lauhanvuoressa ensimmäisen villin vasan syntymää saadaan todennäköisesti odottaa ensi kevääseen. Joulukuussa muiden peurojen mukana vapautettu tiine vaadin kuoli tapaturmaisesti maaliskuussa, eikä toinen vapautetuista vaatimista ole ulkoisten merkkien perusteella kantavana.

Yleisöllä on molemmille totutustarhoille vapaa pääsy, mutta retkeilijöiltä toivotaan malttia muutaman viikon ajan. ”Pikkuvasa-aika on häiriöherkkää, joten pyydämme poikkeuksellisesti välttämään liikkumista Seitsemisen tarhan tuntumassa toukokuussa”, Uimonen vetoaa.

Palautusistutukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut. Totutustarhaus jatkuu vuoteen 2022 saakka. Tavoitteena on, että hankkeen loputtua sekä Seitsemisen että Lauhanvuoren kansallispuiston tuntumassa elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen, kasvava metsäpeurakanta.

MetsäpeuraLIFE-hankkeesta lisää myös osoitteessa www.suomenpeura.fi

Lähde: MH