Yhteiskuntien ekologinen jälleenrakennus

BIOS-tutkimusyksikössä on puhuttu pitkään ekologisesta jälleenrakennuksesta. Jotta Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa voitaisiin siirtyä fossiilitalouden jälkeiseen aikaan, tarvitaan kokonaisvaltaisia poliittisia visioita ja ohjelmia. Ohjelmat on myös pystyttävä yhdistämään käytännön toimiin. Asumisen, liikkumisen, ravinnontuotannon, kulutuksen ja energiantuotannon rakenteet ja käytännöt täytyy rakentaa uudelleen, sovittaa ne ekologisten reunaehtojen piiriin.
Öljyputki Alaskassa. Kuva: Pixabay

Yhdysvaltalaisessa keskustelussa historialliseksi vertailukohdaksi on noussut 1930-luvun New Deal. Me löysimme vertailukohtamme sotien jälkeisestä jälleenrakennuksesta. Raunioituneen infrastruktuurin keskeltä pyrittiin rakentamaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Fossiilinen infrastruktuuri ei ole konkreettisesti raunioina, mutta sen käyttö raunioittaa maailmaa, joten siitä on päästävä irti. Erona historialliseen jälleenrakennukseen tietysti on, että nyt ei voida tukeutua yltäkylläiseen energiaan ja luonnonvarojen kulutukseen. Tässä näkemyksemme eroaa myös monista Green New Deal -näkemyksistä, joissa aineellisen kulutuksen kasvun ongelma ei saa aina perusteellista huomiota.

Ekologinen jälleenrakennus -verkkosivusto avattiin lokakuun alussa. Siellä esitellään ohjelman taustalla oleva synteesi nykyisistä ympäristö- ja luonnonvarakriiseistä sekä poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset tekijät, jotka yhtäältä luovat edellytyksiä muutokselle ja toisaalta estävät sitä. Mikä tärkeintä, esittelemme joukon konkreettisia rakennuskohteita, joista lähteä liikkeelle, sekä sellaisia julkisen vallan työkaluja, joilla muutosta voidaan ajaa.

BIOS ja Kansallisteatteri järjestävät Helsingissä, Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä, torstaina 5.12. klo 13–15 tilaisuuden “Suomalaisen yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus”. Paikalla keskustelemassa ohjelman toteuttamisen mahdollisuuksista ja ongelmista ovat ministerit Li Andersson ja Krista Mikkonen, EK:n johtava asiantuntija Matti Kahra ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainá. Professori Juha Siltala asettaa edessä olevan muutoksen osaksi laajempaa historian kaarta. Tervetuloa mukaan! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

  YK:n ympäristöohjelma varoittaa fossiilituotannon suunnitelmista

UNEP eli YK:n ympäristöohjelma on julkaissut jo kymmenen vuoden ajan Emissions Gap -raporttejaan, joissa on arvioitu globaalien ilmastotoimien riittämättömyyttä suhteessa ilmastonmuutoksen “turvarajoihin”. Etenkin Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen raporttien viesti on ollut karu: luvatut toimet ovat riittämättömiä, eikä niitäkään ole saatu aikaiseksi. Marraskuussa UNEP julkaisi ensimmäisen The Production Gap -raporttinsa, jossa huomio kiinnitettiin maailman maiden suunnitelmiin jatkaa fossiilisten polttoaineiden tuotantoa. Lopputulema on selvä: toteutuessaan nykyiset tuotantosuunnitelmat veisivät maailman reippaasti ilmastonmuutoksen turvarajojen tuolle puolen.

“Tuotantokuilu” eli ero tuotantosuunnitelmien ja ilmastopoliittisten tavoitteiden välillä on “päästökuilua” leveämpi. Nimittäin toteutuessaan suunnitelmat tekisivät myös Pariisin ilmastosopimukseen liittyvät (riittämättömät) kansalliset sitoumukset mahdottomiksi. Maat “lukitsevat” kehitystä fossiiliselle polulle jatkuvilla uusilla investoinneilla. Jo nyt olemassa oleva fossiili-infrastruktuuri vaarantaa ilmastotavoitteet, jos sitä käytetään elinikänsä loppuun – uusista investoinneista puhumattakaan. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, luonnonvarojen liikakulutus ja monet muut merkittävät ympäristöongelmat vaativat yhteiskunnilta perustavanlaatuisia muutoksia. Näin myös Suomessa. BIOS on käynyt viime vuosina hedelmällistä ja uutta luovaa keskustelua eri tieteenalojen edustajien ja monenlaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Yhä selvempää on, että tämän mittaluokan haasteiden selättäminen edellyttää monitieteistä yhteistyötä. Kuitenkin keskustelu taloustieteen edustajien kanssa on osoittautunut työlääksi. Ilahduttavia poikkeuksia on, mutta taloustieteen puolelta on esitetty toistuvasti myös ärhäköitä ja vähätteleviä kannanottoja. Monitieteellisyyden sijaan keskustelussa törmätään toistuvasti sitkeään valtavirran puolustamiseen ja vaihtoehtojen väheksyntään.

Käynnistyvät keikahduspisteet?

Samoihin aikoihin Nature-lehdessä ilmestyi tutkijapuheenvuoro, jossa varoitettiin erilaisten ilmastonmuutoksen “keikahduspisteiden” (tipping point) käynnistymisestä. Ilmastopoliittisessa keskustelussa keikahduspisteitä pidetään usein sen verran epätodennäköisinä, että niiden vaikutus päämäärien asettamiseen ja toimintakehotuksiin on jäänyt vähäiseksi. Niiden vakavuutta ei myöskään ole huomioitu alkuunkaan tarpeeksi ilmastonmuutoksen taloudellisten vaikutusten arvioissa.

Kirjoituksessaan tutkijat kuitenkin tuovat yhteen tuoretta tutkimusta, jonka mukaan keikahduspisteiden käynnistyminen voi olla arveltua todennäköisempää ja saattaa tapahtua jo alhaisemmilla ilmaston lämpenemisen tasoilla. He antavat tukensa viime aikoina yleistyneelle puheelle “ilmastohätätilasta”. Ilmastonmuutos ei ole hätätila siinä mielessä, että se olisi ohimenevä kriisi. Hätätilan muodostaa se, että on yhä vähemmän aikaa estää keikahduspisteiden toisiaan vahvistava “dominovaikutus”. Taloudelliset arviot 3 asteen lämpenemisen kustannus-hyöty-optimaalisuudesta ovat tällaista taustaa vasten vaarallista ajattelua.

Jotkut keikahduspisteisiin liittyvät prosessit ovat tutkijoiden mukaan jo käynnissä. Vaikka tämä on synkeä sanoma, ilmastonmuutosta vahvistava prosessit eivät kuitenkaan käynnistyttyään vie väistämättömästi katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen. Päästöjen vähentämisellä voidaan edelleen välttää joitain keikahduspisteitä, heikentää käynnistyneiden vaikutusta ja ennen kaikkea torjua toisiaan vahvistavien muutosten eteneminen, joka veisi kohti “pannuhuoneplaneettaa”.

Lähde: BIOS