IPCC:n erikoisraportit maankäytöstä sekä meristä ja jäätiköistä

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on julkaissut kaksi uutta erikoisraporttia. Syyskuun alkupuolella ilmestynyt Climate Change and Land käsitteli maankäyttöä ja maaekosysteemien merkitystä ilmastonmuutoksessa. BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde pureutui raporttiin ja kävi läpi sen kotimaista vastaanottoa Politiikasta.fi -lehden artikkelissaan. Juttu sisältää myös linkkejä, joita seuraamalla raportin sisältöön pääsee tutustumaan tarkemmin.
Kuva: Hans Braxmeier 
Syyskuun loppupuolella ilmestyi Special Report on the Ocean and Cryosphere in a Changing Climate, joka käsitteli valtameriä ja jäätikköalueita. Sen sisältöön voi tutustua tarkemmin esimerkiksi CarbonBriefin julkaisemassa artikkelissa, jonka lopussa on myös kriittinen katsaus raportin uutisointiin. Because the Ocean -hanke on julkaissut tiivistelmän raportin pääkohdista. Myös Climate Change Newsin artikkeliin kannattaa tutustua.

Raportin pysäyttävimpiä viestejä on jo käynnistyneiden muutosten hitausvoima. Vaikka päästöjä saataisiinkin vähennettyä reilusti, monet muutokset jatkuvat vuosisatoja. Jäätiköiden sulaminen, merten pinnan nousu, meriveden lämpeneminen ovat tällaisia inhimillisessä katsannossa peruuttamattomia muutoksia, joiden vuoksi tulevat sukupolvet elävät kovin erilaisessa maailmassa. Päästöleikkausten ja ilmaston lämpenemisen taso kuitenkin määrittää, kuinka rajusti nuo muutokset etenevät. Joka tapauksessa raportti muistuttaa kipeästi, että paljon puhutut tavoitevuodet 2050 ja 2100 ovat vain välietappeja – lopulta päämääränä täytyy olla ilmakehään kertyneen hiilidioksidin tason alentaminen, ei vain kertymisen pysäyttäminen.

Kaukaisempien horisonttien lisäksi raportti tuo yhteen monia vakavia jo käynnissä olevia ja yhä pahenevia muutoksia, jotka vaikuttavat ekosysteemeihin ja yhteiskuntiin kaikkialla maailmassa. Monet tutkijat ovat reaktioissaan nostaneet esiin etenkin merten lämpöaaltojen lisääntymisen, sillä niiden ekologiset seuraukset voivat olla tuhoisia. Myös aikaisemmin harvinaisten sään ääri-ilmiöiden muuttuminen säännöllisiksi on nostettu uutisoinnissa esiin.

Kriittistä keskustelua ilmastoskenaarioista

Ilmastoraporttien tulkinnan kannalta on äärimmäisen tärkeää myös ymmärtää, mitä skenaariot ovat syöneet. Suosittelemmekin tätä CarbonBriefin artikkelia. Se muistuttaa, että korkeiden päästöjen skenaario RCP 8.5 tulkitaan usein virheellisesti business-as-usual-kehitykseksi, jossa yhteiskunnat pysyvät nykyisen jahkailun tiellä. Artikkelissa skenaariota luomassa olleet tutkijat kuitenkin korostavat, että se on pahimman mahdollisen kehityskulun kuvaus. Vaikka nykykehitys on viemässä vaaralliseen lämpenemiseen, ovat tähänastiset ilmastotoimet kuitenkin jo tehneet tämän skenaarion onnellisen epätodennäköiseksi.

Samaan syssyyn suosittelemme Naturen julkaisemaa kriittistä keskustelua yhteiskunnallista ja ilmastopoliittista kehitystä ennakoivista malleista (IAM, integrated assessment models). Kuten tunnettu ilmastotutkija Kevin Anderson toteaa:

“Edelleen jatkuva päästöjen vähentämisen epäonnistuminen on muuttanut haasteen talousjärjestelmän kohtuullisesta muokkaamisesta vallankumoukselliseen järjestelmän remonttiin. Tämä ei ole ideologinen kanta; se kumpuaa suoraan Pariisin ilmastosopimuksen tieteellisestä ja matemaattisesta tulkinnasta.”

Pessimismillä ei ole aina kunnon perusteita

New Yorker julkaisi syyskuussa artikkelin “What if We Stopped Pretending?” Synkkä ilmastotuhoa ennustava teksti levisi yllättäen laajalle myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa ottaen huomioon, että kirjoittaja on yhdysvaltalainen kaunokirjailija Jonathan Franzen, jolla ei ole taustaa ilmastotutkimuksessa, tiedejournalismissa tai millään vastaavalla jonkinlaista pätevyyttä antavalla alueella. Franzenin kirjoitus nojasi pitkälti ajatukseen, että koska ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 2°C ei näytä onnistuvan, maailma suistuu ilmastotuhoon.

Tutkijoiden reaktio New Yorkerin julkaisupäätökseen oli kauttaaltaan tyrmistynyt. Franzenin esittämä ajatus, että 2 asteen jälkeen “paluuta ei ole”, osoitettiin useissa analyyseissa tutkimustiedon väärinymmärrykseksi – tai haluttomuudeksi edes paneutua tutkimukseen. Climate Feedback julkaisi tapansa mukaan pikaisesti faktantarkistuksen, ja Guardianissa Alison Flood kävi läpi tutkijoiden reaktioita.

On huomattavaa, että keskustelu on täysin erilaista kuin David Wallace-Wellsin vuoden 2017 artikkelin jälkeen. Wallace-Wellsin artikkelin tieteellistä perustaa ei kyseenalaistettu – joskin kirjoittajan ilmaisuja ja painotuksia kritisoitiin – vaan keskusteltiin ennen kaikkea toivon ja epätoivon, optimismin ja pessimismin kysymyksistä. Tämä jakoi myös tutkijoita. Franzenin artikkeli sai sen sijaan täystyrmäyksen, sillä todellista ilmastotutkimusta ei keksitä omasta päästä.

Franzenin puutaheinäisen artikkelin sijaan suosittelemme mitä lämpimimmin Bill McKibbenin syyskuista kirjoitusta Time-lehdessä. Siinä hän kuvittelee ja ennakoi vuotta 2050 tavalla, joka ei mahdu optimismin ja pessimismin yksioikoiseen vastakkainasetteluun – ja pohjaa kaiken vankasti tutkimustietoon.



Lähde: BIOS