a>

Happikatoalueet Suomenlahdella ovat viimekesäistä laajemmat

Suomenlahdella happikatoalueet ovat laajemmat kuin viime kesänä. Itämeren pääaltaan happikatoalueet ovat suunnilleen yhtä suuret kuin syksyllä 2018, jolloin Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos arvioi sen historiallisen laajaksi. Selkämerellä ja Perämerellä happitilanne on hyvä, kuten viime vuonnakin, kertovat Suomen ympäristökeskuksen seurantatulokset kuluneelta kesältä.

Merentutkimusalus Aranda ja tänä vuonna rannikkoseurannassa käytetty Kala 6 -alus ovat palanneet elokuun tutkimusmatkoiltaan. Suomen ympäristökeskus tutki matkoilla meren rehevöitymistä, pohjan happitilannetta sekä plankton- ja pohjaeläinyhteisöissä tapahtuneita muutoksia. SYKEn tutkimusalueeseen kuuluvat varsinaisen Itämeren koillisosa, Suomenlahti, Saaristomeri ja Pohjanlahti. Lisäksi SYKEllä on ollut käytettävissään Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitoksen (SMHI) tuore seuranta-aineisto Itämeren pääaltaalta ja eteläiseltä Itämereltä.

Tutkimusmatkat tehdään normaalisti vuosittain, ja ne ovat osa SYKEn merikeskuksen Itämeren tilan pitkäaikaismuutosten seurantaohjelmaa. Tutkimus palvelee myös Itämeren maiden yhteistä HELCOM-seurantaa.

Fosfaattia vapautuu pääaltaan syvänteiden pohjasta

Itämeren pääaltaan happitilanne on heikko ja pohjan lähellä liukoisen fosforin pitoisuudet ovat korkeita. Hapettomat ja hyvin vähähappiset alueet ovat suunnilleen yhtä laajoja kuin viime vuonna. Ne kattavat koko Itämeren pääaltaan syvännealueen ja Gotlannin länsipuolen syvänteet. Pääaltaan syvänteiden vesi on nyt hapetonta 70-75 metristä alaspäin. Lisäksi liukoisen fosforin pitoisuudet pääaltaan syvänteissä ovat aiempia vuosia korkeampia. Hapettomissa olosuhteissa fosfaattifosforia vapautuu pohjasedimentistä ja sitä kertyy syväveteen.

Selkämerellä ja Perämerellä suolapitoisuus on pääpiirteissään edellisvuosien tasolla ja happitilanne hyvä. Selkämeren Ruotsin puoleisessa syvänteessä happipitoisuus on kuitenkin aiempiin vuosiin verrattuna hieman alempi. Liukoisten ravinteiden pitoisuuksissa Selkämerellä ja Perämerellä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Ahvenanmerellä olevien merenpohjan kynnysten takia Itämeren pääaltaan syvänteissä tapahtuneet muutokset ei ole päässeet vaikuttamaan Selkämeren tilaan.

Myös Saaristomerellä suola- ja happipitoisuus ovat enimmäkseen viimevuotisella tasolla. Vain Kihdin eteläosissa happipitoisuus on pohjan lähellä jonkin verran alentunut, mikä voi johtua pääaltaan huonosta tilanteesta.
Itämeren pääaltaan happitilanne on heikko. Happikatoalueet kattavat koko Itämeren pääaltaan syvännealueen sekä Gotlannin länsipuolen syvänteet ja työntyvät pitkälle Suomenlahdelle. Liukoisen fosforin pitoisuudet pääaltaan syvänteissä ja Suomenlahdella ovat viime vuotta korkeampia. © © Data: SYKE ja SMHI


Suomenlahdella suolakerrostuneisuus ja ravinnetilanne on edelleen poikkeuksellinen

Syksystä 2016 lähtien Suomenlahdelle on kulkeutunut Itämeren pääaltaalta vanhaa voimakassuolaista, vähähappista ja fosforipitoista syvävettä, jonka sysäsivät liikkeelle Itämereen tulleet suolapulssit. Suomenlahden syvillä alueilla pohja kärsii happikadosta aina merialueen itäisiä osia myöten. Tilanne on huonompi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Koko Suomenlahdella vesi on voimakkaasti kerrostunutta.

Happikatoalueiden laajeneminen näkyy myös Suomenlahden rannikon vakioseuranta-asemilla. Hapettomien pintasedimenttien osuus oli tänä vuonna kolmanneksen suurempi kuin kaksi vuotta sitten. Pohjaeläimiä löytyi kuitenkin edelleen kahdella kolmasosalla asemista. Pohjaeläinhavaintojen määrän pysyminen ennallaan selittyy lähinnä sillä, että vuodesta 2008 lähtien Suomenlahden syvillä pohja-alueilla on yleistynyt hyvin alhaisia happipitoisuuksia sietävä vieraslaji, liejuputkimato (Marenzellaria spp.).
Pohjasedimentin ja pohjaeläinyhteisöjen tila Suomenlahden 30 vakioseuranta-asemalla. © SYKE


Itäisellä Suomenlahdella suolaisuuden ja lämpötilan harppauskerrokset sijaitsevat 20-30 metrin syvyydessä. Niiden alapuolella on huomattavan paljon suolaista vettä, jonka fosfaattipitoisuus on koholla. Pitoisuudet olivat edelleen kohonneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ensi kesän sinileväkukintariskin kannalta ratkaisevaa on, kuinka suuri osuus fosforista päätyy veden pintakerrokseen. Se puolestaan riippuu loppusyksyn tuulisuudesta ja tulevan talven jäätilanteesta.

Sinileväkukintojen osalta mennyt kesä ei ollut Suomenlahdella yhtä paha kuin kesä 2018. Merialueen rehevyystaso on levämäärää kuvaavien klorofyllitulosten perusteella nyt suurin piirtein samalla tasolla kuin se oli kolme vuosikymmentä sitten. Suomenlahden kesäiset levämäärät alenivat 2000-luvun alkupuolen huipusta noin vuosikymmenen ajan, kunnes vuonna 2016 suunta kääntyi. Nyt levämäärä on lisääntymässä itäisellä Suomenlahdellakin, jonne kohdistuva ravinnekuormitus on 2000-luvulla pienentynyt enemmän kuin missään muualla Itämeren alueella.
Virolahden Huovarin intensiiviasemalla tehdyt mittaukset kertovat, että levämäärä on uudelleen lisääntymässä myös itäisellä Suomenlahdella. © Data: Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja SYKE


Suomenlahden poikkeukselliseen suolakerrostuneisuus- ja ravinnetilanteeseen johtaneet ilmiöt liittyvät ilmastollisten tekijöiden määräämiin virtauksiin ja Itämeren pääaltaan tilaan. Itämeren pääaltaan tilan kehityksellä on ratkaiseva vaikutus Suomenlahden ravinne-, happi- ja levätilanteeseen. Se tarkoittaa, että päästöjen vähentämistä tarvitaan edelleen koko Itämeren valuma-alueella.

Itämeren pintalämpötila on kohonnut vuoden 1990 jälkeen lähes 2 °C, ja sen arvioidaan kohoavan edelleen ilmastonmuutoksen takia merkittävästi. Tämä kasvattaa tulevaisuudessa sinileväkukintojen riskiä. Vesimassan lämpeneminen ja voimistuva kerrostuminen voivat laajentaa pohjan hapettomia alueita, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasedimentistä. Lisäksi talvisten vesisateiden on arvioitu yleistyvän ja sen myötä valuma-alueelta huuhtoutuvan mereen entistä enemmän ravinteita.

Lähde: SYKE