Nesteen tavoitteena jätemuovin hyödyntäminen polttoaineiden ja muovituotteiden raaka-aineena

Neste, maailman johtava uusiutuvan dieselin tuottaja, selvittää mahdollisuuksia käyttää nesteytettyä jätemuovia fossiilisen jalostuksen raaka-aineena. Tavoitteena on käynnistää teollisen mittakaavan koeajot vuoden 2019 aikana. Yhtiön tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä prosessoida jätemuovia yli miljoona tonnia vuodessa.
Jätemuovia. Kuva: Neste Oyj

”Neste on valittu maailman toiseksi vastuullisimmaksi yhtiöksi, ja olemme jo maailman suurin jätteistä ja tähteistä valmistetun uusiutuvan dieselin tuottaja. Tavoitteenamme on tulla myös maailman johtavaksi toimijaksi vähähiilisessä jalostuksessa ja tukea kiertotaloutta kehittämällä jätemuoviin perustuvia innovatiivisia ratkaisuja”, sanoo Nesteen Öljytuotteet-liiketoiminta-alueen johtaja Matti Lehmus.

 ”Nesteen vahva osaaminen raaka-aineiden ja esikäsittelyprosessien tutkimuksessa luo meille ainutlaatuiset edellytykset aloittaa jätemuovien käyttö fossiilisen jalostuksen uutena raaka-aineena. Samalla Neste voi tarjota ratkaisuja muovijätteen vähentämiseen kaikkialla maailmassa”, Lehmus jatkaa.

Jätemuovin käyttö raaka-aineena parantaa materiaalitehokkuutta, vähentää riippuvuutta raakaöljystä ja pienentää tähän raaka-aineeseen perustuvien tuotteiden hiilijalanjälkeä.

Kemiallinen kierrätys nostaa kierrätysastetta 

Euroopassa syntyy vuosittain noin 27 miljoonaa tonnia kuluttajamuovijätettä. Tällä hetkellä vain noin kolmannes tästä kerätään kierrätystä varten.

Tammikuussa 2018 julkaistiin EU:n muovistrategia “Strategy for Plastics in a Circular Economy”. Sillä pyritään muun muassa kasvattamaan muovin kierrätysmääriä ja muovipakkausten uudelleenkäyttöä vuoteen 2030 mennessä. Muovipakkausten kierrätystavoitetta nostettiin hiljattain EU:n jätelainsäädännössä. Aiempaa tiukemmiksi tavoitteiksi asetettiin 50 %:n kierrätysaste vuoteen 2025 mennessä ja 55 % vuoteen 2030 mennessä.

”Jotta EU:n kunnianhimoiset muovinkierrätystavoitteet voidaan saavuttaa, tulisi mekaanisen kierrätyksen rinnalla myös kemiallinen kierrätys hyväksyä EU:n lainsäädännössä”, Matti Lehmus sanoo.

Kemiallisessa kierrätyksessä muovi muunnetaan raaka-aineeksi kemianteollisuuden käyttötarkoituksiin ja jatkojalostetaan. Nesteytettyä jätemuovia voidaan käyttää korvaamaan raakaöljyä kemianteollisuudessa, jossa se jalostetaan polttoaineiksi, kemikaaleiksi ja uusiksi muoveiksi. Kemiallisella kierrätyksellä voidaan muovijätteestä valmistaa hyvin korkealaatuisia tuotteita ja täydentää perinteistä mekaanista kierrätystä.

Neste luo kumppanuuksia koko arvoketjussa

Teknologioita ja arvoketjuja on vielä kehitettävä, jotta jätemuovipohjaisia tuotteita voidaan tuottaa teollisessa mittakaavassa. Kehityksen vauhdittamiseksi Neste etsii kumppaneita koko arvoketjusta, muun muassa jätteiden käsittelyssä ja jatkojalostamisessa.

”Kiertotalous perustuu yhteistyöhön”, sanoo Matti Lehmus. ”Haluamme tehdä yhteistyötä kautta arvoketjun sellaisten johtavien yhtiöiden kanssa, jotka jakavat vastuullisuutta koskevat arvomme ja tavoitteemme ja ovat valmiita etenemään kanssamme.”

Edelläkävijä myös biopohjaisissa muoveissa

Neste tutkii keinoja hyödyntää jätemuovia raaka-aineena, mutta se myös auttaa muoviteollisuutta ja erilaisia muoveja käyttäviä yhtiöitä vähentämään riippuvuuttaan raakaöljystä ja pienentämään ilmastopäästöjä tuottamalla näille kestäviä ja kierrätettäviä uusiutuvia muoveja biopohjaisista raaka-aineista, kuten jäterasvoista ja -öljyistä. Yhtenä esimerkkinä Neste ja IKEA aloittavat vuoden 2018 syksyllä ensimmäisinä maailmassa biopohjaisista raaka-aineista tuotetun polypropeenimuovin (PP) kaupallisen tuotannon. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun biopohjaista polypropeenia tuotetaan kaupallisessa mittakaavassa.

Lähde: Neste Oyj

0 kommenttia:

Lähetä kommentti