WWF:n Earth Hour valtaa Suomen, tapahtumia Paraisilta Pallakselle

Maailman suurin ilmastotapahtuma, WWF:n Earth Hour, näyttää lauantaina 24.3. kello 20.30–21.30 valomerkin ilmaston puolesta. Valot sammuvat perinteisesti useista suomalaisista maamerkeistä, ja Earth Hourin aikaan järjestetään tapahtumia ympäri maan. WWF muistuttaa tapahtumajärjestäjiä velvollisuudesta huolehtia valojen sammutuksen turvallisuudesta.
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / WWF

Valonsa sammuttavat lauantai-iltana esimerkiksi Tampere-talo, Merikeskus Vellamo Kotkassa, Lappeenrannan vesitorni ja Lahden hyppyrimäet. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sammuttaa valot viidestä kirkosta, muun muassa Turun tuomiokirkosta. Porissa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa valot sammuvat useista julkisista rakennuksista ja maamerkeistä. Helsingissä valomerkin ilmaston puolesta näyttävät esimerkiksi Pasilan linkkitorni, Messukeskus, Kaupunginteatteri ja päärautatieaseman Kivimiehet.

”Mukaan on ilmoittautunut jo ilahduttava määrä osallistujia ympäri Suomen. Toivomme, että kaikki valoja sammuttavat tai tapahtumia järjestävät tahot ilmoittavat osallistumisestaan myös kampanjasivuston kartalle”, sanoo WWF:n viestinnän asiantuntija Kaisa Ryynänen.

Turvallisuus ennen kaikkea

WWF haluaa muistuttaa, että Earth Hour -tapahtumia järjestävien on huolehdittava siitä, että tapahtuma järjestetään turvallisesti, ja että siitä ei aiheudu vaaraa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. WWF ohjeistaa jättämään turvallisuuden kannalta tärkeät valot päälle. Tällaisia ovat esimerkiksi ravintolakeittiöiden valaistus, porras- ja turvavalaistus sekä turvakameroilla valvottavien julkisivujen valaistus.

Earth Hour -tapahtumissa poltetaan usein kynttilöitä sisä- tai ulkotiloissa, mikä vaatii riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta. Kynttilöitä ei lähtökohtaisesti saa esimerkiksi polttaa lattialla. WWF:n Earth Hour -oppaassa on pelastusviranomaisen ohjeita tapahtuman järjestämistä ja kynttilöiden polttamista varten.

”Earth Hourin ideana on näyttää valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot tunniksi. Valoja ei saa sammuttaa turvallisuuden kustannuksella. Toivomme, että tapahtumia järjestävät tutustuvat turvallisuusohjeisiin huolellisesti ja tekevät tarvittavat ilmoitukset viranomaisille”, Kaisa Ryynänen sanoo.

Suomessa järjestettävät Earth Hour -tapahtumat »»

Lähde: WWF Suomi

0 kommenttia:

Lähetä kommentti