Lähikuvassa talouden perusteet ja ympäristö

Pariisissa kärsittiin maaliskuussa 2014 ilmansaasteista. Yksityisautoilua rajoitettiin tiukasti useiden päivien ajan. Toisella puolella maapalloa kiinalainen yritys lanseerasi uuden tuotteen: savusumuvakuutuksen kotimaanmatkaili-joille, joiden loman heikko ilmanlaatu oli pilannut. Minkä arvoista puhdas ilma siis on? Voiko talous auttaa vähentämään saasteita? Tässä luvussa tarkastelemme lähemmin talouden peruskäsitteitä.

Sana talous (ekonomia) tulee muinaiskreikan sanasta "oikonomia", joka tarkoittaa taloudenpitoa. Sen piiriin kuuluvat toiminnot ovat vieläkin vanhempia. Varhaiset yhteisöt koostuivat lähinnä suurperheistä, jotka työskentelivät yhdessä varmistaakseen ryhmän selviämisen ja perustarpeidensa täyttämisen. Yhteisön eri jäsenet olivat vastuussa eri toiminnoista, kuten ruoan hankkimisesta ja suojan etsimisestä tai rakentamisesta.

Kun yhteiskunta ja käytettävissä oleva teknologia kehittyivät, yhteisöjen jäsenet alkoivat erikoistua yhteisön tarvitsemiin moniin eri tehtäviin. Erikoistuminen liittyi tavaroiden ja palvelujen lisääntyvään vaihdantaan sekä yhteisön sisällä että niiden välillä.

Markkinahinnat

Yhteisen valuutan käyttö helpotti kaupankäyntiä. Olivatpa kyseessä helmet, hopealantit tai eurot, "raha" kuvastaa sanatonta sopimusta siitä, että kuka tahansa, kenellä rahaa on, voi vaihtaa sitä tavaroihin ja palveluihin. Varsinainen hinta – miten monta yhteisen valuutan yksikköä on vaihdettava tuotteen saadakseen – on sekin ostajan ja myyjän välinen sopimus.

Erilaisia malleja on käytetty sen selittämiseen, miten markkinat määräävät myynti- tai ostohinnan. Yksi perusoletuksista on se, että ostaja tai kuluttaja antaa jonkinlaisen arvon tuotteelle ja on valmis maksamaan siitä. Useimpiin tuotteisiin pätee se, että mitä korkeampi tuotteen hinta on, sitä harvemmat kuluttajat ovat valmiita ostamaan sen.

Toinen oletus on, ettei toimittaja tuota tuotetta, ellei tuotteen myyntihinta ole korkeampi kuin sen tuotantokustannukset. Todellisuudessa toimittajat saattavat toisinaan myydä tuotteitaan tuotantokustannuksia alhaisemmalla hinnalla pakottaakseen kilpailijat pois markkinoilta tai vähentääkseen ylijäämävarastojaan. Tästä käytetään nimitystä polkumyynti.

Avainsana tässä yhteydessä on "kustannus". Miten kustannukset lasketaan? Sisältyvätkö tavaroista ja palveluista maksamiimme hintoihin luonnonvarojen – teknisemmin "luonnon pääoman" – käytön kustannukset tai tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvien saasteiden kustannukset?

Lyhyesti sanottuna vastaus on ei. Tuskin mikään hinta markkinoilla kuvastaa tuotteen todellisia kustannuksia – toisin sanoen sekä tuotantokustannuksia että ympäristökustannuksia (mukaan lukien ympäristön pilaantumiseen liittyvät terveyskustannukset). Nykyinen talousjärjestelmämme perustuu tuhansien vuosien aikana muodostuneeseen käytäntöön, jonka perusoletuksena on, että luonnon meille tarjoamat palvelut ovat ilmaisia. Useimmissa tapauksissa hinta, jonka maksamme raaka-aineista (esimerkiksi öljystä, rautamalmista, vedestä ja puusta), käsittää raaka-aineen hankinnasta, kuljetuksesta ja myynnistä aiheutuvat kustannukset. Tämä on yksi nykyisen talousjärjestelmän suurimmista heikkouksista, eikä sitä ole helppo korjata kahdesta pääsyystä.

Kustannusten arvioimisen vaikeus

Ensinnäkin on hyvin vaikea laatia kustannusarviota kaikista palveluista ja eduista, joita luonto meille tarjoaa, tai kaikista vahingoista, joita toiminnastamme sille aiheutuu. Se, paljonko yksilöt tai yhteiskunnat ovat valmiita maksamaan puhtaasta ilmasta, voi vaihdella huomattavasti. Ihmisille, jotka ovat altistuneet erittäin suurille hiukkaspäästöille, puhdas ilma voi olla erittäin arvokas. Sen sijaan ihmiset, jotka nauttivat puhtaasta ilmasta päivittäin, eivät välttämättä edes pane asiaa merkille.

Ympäristöekonomistit kehittävät laskentamalleja, joilla yritetään määrittää hinta ympäristön meille tarjoamille hyödyille sekä ihmisen toiminnasta ympäristölle aiheutuville vahingoille.

Joissakin ympäristötilinpidon malleissa keskitytään vahinkojen aiheuttamiin kustannuksiin, jotta palveluille voidaan laskea rahallinen arvo. Ilmanlaadun tapauksessa lasketaan esimerkiksi heikon ilmanlaadun aiheuttamia terveydenhuoltokustannuksia, kuolemantapauksia, elinikäodotteen alenemaa ja työajan menetyksiä. Entä minkä arvoista on asuminen hiljaisella alueella? Samantasoisten asuntojen hintaeroa voidaan käyttää arvioitaessa hiljaisen ympäristön markkina-arvoa.

Kaikki nämä laskelmat ovat kuitenkin vain suuntaa-antavia. Ei ole aina selvää, missä määrin heikko ilmanlaatu vaikuttaa tiettyihin hengityselinsairauksiin tai melu alentavasti asuntojen hintoihin.

Joidenkin luonnonvarojen kohdalla ympäristötilinpidossa arvioidaan myös sitä, miten paljon kyseistä luonnonvaraa on saatavilla tietyllä alueella, esimerkiksi makeaa vettä vesistöalueella. Mukaan lasketaan muun muassa sademäärät, virtaamat ja pinta- ja pohjavesi.

Fish for free

Ympäristöpalveluista maksaminen

Toiseksi, vaikka voisimmekin laittaa luonnonvaroille selkeä hintalapun, tämän "lisäkustannuksen" sisällyttämisellä nykyisiin hintoihin lyhyellä aikavälillä olisi vakavia sosiaalisia seurauksia. Ruoan hinnat nousivat voimakkaasti vuonna 2008, kun joidenkin tärkeimpien elintarvikkeiden hinta kaksinkertaistui puolen vuoden aikana. Tämä vaikutti jokaiseen mutta kaikkein eniten köyhimpiin ihmisiin. Nopea siirtyminen järjestelmästä, jossa luonnon palvelut ovat ilmaisia, järjestelmään, jossa kaikki kustannukset sisällytetään hintoihin, olisi sosiaalisesti kiistanalainen.

Joitakin ympäristökustannuksia on kuitenkin jo sisällytetty tiettyjen tavaroiden ja palvelujen hintaan. Verot ja tuet ovat yleisimpiä välineitä, joilla hallitukset "mukauttavat" markkinahintoja. Ympäristöverot tuovat lisäkustannuksia tuotantohintoihin, jolloin myyntihinta nousee. Tätä välinettä voitaisiin käyttää hillitsemään tiettyjen ympäristön kannalta kestämättömien tuotteiden kulutusta. Esimerkiksi joissain eurooppalaisissa kaupungeissa käytössä olevat ruuhkamaksut antavat oikeuden ajaa kaupungin keskustassa vain niille yksityisautoilijoille, jotka maksun ovat maksaneet.

Samaan tapaan tuilla voidaan kannustaa kuluttajia valitsemaan ympäristöystävällisempiä tuotteita alentamalla niiden ostohintaa. Näitä välineitä voidaan myös käyttää sosiaalista yhdenvertaisuutta koskevien kysymysten ratkaisemiseen, sillä niillä voidaan auttaa epäedullisessa ja haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä.

Ympäristöekonomistit kehittävät myös ympäristöverouudistukseen liittyviä toiminta-ajatuksia. He selvittävät, miten erityyppisiä veroja voidaan muuttaa niin, että ne suosivat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, ja miten ympäristön kannalta haitallisia tukia voidaan uudistaa.

Joissain tapauksissa markkinatoimija (toimittaja tai ostaja) voi olla niin merkittävä, että se voi vaikuttaa markkinoihin. Viranomaisten päätös siirtyä käyttämään tiettyjä vihreitä teknologioita ja tuotteita on antanut näille tahoille mahdollisuuden päästä markkinoille ja kilpailla vakiintuneita toimijoita vastaan.

Taloustiede auttaa meitä ymmärtämään joitakin niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat kulutus- ja tuotantomalleihin, hintoihin ja kannustimiin globalisoituneessa maailmassa. Näihin tekijöihin voivat kuitenkin vaikuttaa myös monet muut alat, kuten teknologia ja politiikka.