Vuonna 2007 IPCC ennusti nousuksi vuosisadan loppuun mennessä 0,18–0,59 metriä yli vuoden1990 tason. Kuitenkin vuodesta 2007 lähtien IPCC:n ennusteita havaintoihin vertailleet raportit osoittavat, että merenpinta tällä hetkellä nousee vielä nopeammin kuin IPCC oli ennustanut. Viimeaikaiset arviot viittaavat siihen, että ennustettu maailmanlaajuinen merenpinnan keskimääräinen nousu olisi noin metrin tai mahdollisesti (vaikkakin epätodennäköisesti) jopa kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä siinä tapauksessa, etteivät kasvihuonekaasupäästöt alene.
Merien happamoituminen on suora seuraus hiilidioksidin päästöistä ilmakehään. Valtameret ovat jo sitoneet noin kolmanneksen ihmiskunnan teollisen vallankumouksen jälkeen tuottamasta hiilidioksidista. Vaikka tämä on rajoittanut hiilidioksidin määrää ilmakehässä jonkin verran, sen hintana on ollut huomattava muutos meren kemiassa. Näyttö osoittaa, että merien happamoitumisesta todennäköisesti tulee vakava uhka monille organismeille ja että se vaikuttaa ravintoverkkoihin ja ekosysteemeihin kuten esimerkiksi trooppisiin koralliriuttoihin.
Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on yli 450 ppm, on odotettavissa että suuri osa napa-alueiden valtameristä alkaa syövyttää keskeisten meren kalkkia käyttävien eliöiden kuoria ja vaikutus olisi voimakkainta arktisella alueella. Nyt on jo havaittu Etelämantereen planktonlevien kuorten painon vähenemistä. Valtamerten kemian muutosnopeus on suuri ja nopeampi kuin aikaisemmat merien happamoitumisesta johtuneet sukupuutot maapallon historiassa.
Lähde: EEA