Sukupuuttovelka uhkaa monia lajeja

Elinympäristöjen väheneminen voi aiheuttaa eläin- ja kasvilajeille niin sanottua sukupuuttovelkaa, jolloin lajit eivät häviä esiintymispaikoiltaan välittömästi vaan vasta huomattavallakin aikaviiveellä. Suomen ympäristökeskuksen johtama laaja eurooppalainen tutkijaryhmä kokosi yhteen sukupuuttovelasta olemassa olevan tiedon, ja  tulokset on juuri julkaistu kansainvälisesti arvostetussa Trends in Ecology and Evolution –sarjassa.

Sukupuuttovelalla tarkoitetaan lajien määrää, joka tulee häviämään siihen mennessä, kun  lajiyhteisö saavuttaa uuden tasapainotilan muutoksen jälkeen. Muutos on useimmiten elinympäristön pinta-alan vähenemistä tai sen laadun heikentymistä. Sukupuuttovelka näyttää olevan yleistä monissa eliöryhmissä ja erilaisissa elinympäristöissä maapallon eri osissa. Se asettaa luonnonsuojelulle uusia haasteita erityisesti alueilla kuten sademetsissä ja vanhoissa havumetsävyöhykkeen metsissä, joilla luontaisia elinympäristöjä on menetetty viime vuosikymmeninä suuria määriä. Tällaisilla alueilla lajien häviäminen voi sukupuuttovelan takia jatkua vielä pitkään, vaikka niiden elinympäristöjä ei enää katoaisi. Toisaalta, niin kauan kuin häviämisvaarassa oleva laji sinnittelee heikentyneissä elinolosuhteissa, voidaan sen tulevaisuudennäkymiä pyrkiä parantamaan aktiivisin hoito- ja ennallistamistoimin.

Velkaa maksettavana erityisesti pitkäikäisillä lajeilla

Ympäristön muutoksista kärsivät eniten elinympäristönsä suhteen vaateliaat lajit, kuten vanhojen metsien lahopuilla elävät kovakuoriaiset. Sukupuuttovelkaa on havaittu etenkin pitkäikäisillä lajeilla, esimerkiksi monivuotisilla kasveilla, puiden rungoilla elävillä jäkälillä ja sienillä tai melko pitkäikäisillä eläimillä, kuten linnuilla ja apinoilla. Niittykasveilla lajien häviäminen epäedulliseksi muuttuneelta niityltä voi kestää vuosikymmeniä. Osa niittykasveista voi sinnitellä jopa yli sata vuotta. Sen sijaan lyhytikäiset lajit, kuten vuosittain uuden sukupolven tuottavat hyönteiset, häviävät muuttuneelta alueelta melko lyhyessä ajassa nopean sukupolvikiertonsa takia.

Sukupuuttovelka suurin isokokoisilla ihmisen muokkaamilla alueilla

Sukupuuttojen aikaviive ja sukupuuttovelan määrä kasvavat, kun tarkasteltava alue suurenee. Tämä siksi, että elinympäristön laadun heikentyessä lajin häviäminen esimerkiksi yksittäisestä metsälaikusta tapahtuu nopeammin kuin suuresta metsälaikkujen verkostosta. Esimerkiksi monet laholla puulla vanhassa metsässä elävät kovakuoriaislajit ovat hävinneet jo lähes kaikista Suomen metsistä, mutta eivät vielä koko maasta. Koko Suomessa tällaisten metsälajien sukupuuttovelka on arvioitu olevan yli tuhat lajia.

Sukupuuttovelan tutkiminen ja sen suuruuden arvioiminen vaikeutuu tarkasteltavan alueen koon kasvaessa. Siksi useimmat tutkimukset ovatkin tarkastelleet sukupuuttovelkaa melko pienissä elinympäristölaikuissa, ja maakohtaiset tarkastelut ovat harvinaisia. Tähänastiset tutkimukset ovat keskittyneet elinympäristöjen häviämisen ja pirstoutumisen vaikutuksiin, mutta ilmastonmuutoksen ja tulokaslajien arvioidaan nousevan monilla alueilla merkittäviksi sukupuuttovelkaa aiheuttaviksi lisätekijöiksi maankäyttömuutosten rinnalle.

Lähde: Suomen ympäristökeskus