Pakolaisten kuolemia Välimerellä 725 enemmän kuin viime vuonna

Arvioiden mukaan pakolaisten kuolemia 2016 Välimerellä on 725 enemmän kuin verrattuna viime vuoden (2015) vastaavaan ajanjaksoon (1.1.- 4.11). Pakolaisia katosi 240 ja heidän oletetaan kuolleen kahdessa onnettomuudessa keskiviikkona (2.11) Välimerellä Italiassa ja Libyassa.
Pelastuneita pakolaisia. Kuva: Freedom House / flickr (CC0)

Nämä uusimmat synkät tragediat nostavat pakolaisten kuolemat  kuluvan vuoden aikana 4220:en, joten vuosi 2016 on tappavin vuosi koskaan. Vuoden 2015 aikana pakolaisia kuoli 3770 yrittäessään ylittää Välimerta, samalla ajanjaksolla.

27 eloonjäänyttä ja 12 ruumista joukossa 3 lasta ensimmäisestä haaksirikosta tuotiin Lampedusan saarelle kahdella Italian rannikkovartioston aluksella. Eloonjääneet ilmoittivat IOM:n henkilökunnalle aluksella olleen myös 6 lasta ja 18 naista joista osa oli raskaana. Kolme eloon jäänyttä joutui sairaalaan, yksi heistä erittäin huonossa kunnossa. Tämä haaksirikko vaati siis 113 uhria - myös puuttuvat pakolaisten ruumiit noudetaan.

Haaksirikosta eloonjääneet kertoivat rannikkovartioston aluksen tuoneen Lampedusaan kaksi muuta eloonjäänyttä toisesta haaksirikosta - kaksi naista pelastettiin pelastusoperaatiossa, he kertoivat tämän toisen haaksirikon tapahtuneen keskiviikkona (2.11). Naiset kertoivat tulleensa kumiveneellä joka kuljetti 130 henkilöä, joten kadonneiden pakolaisten määrä on noin 128.

”Uhrien määrän kasvuun liittyy kaksi eri tekijää”, sanoo Federico Soda IOM: n Rooman toimiston johtaja. ”Ensin oli kolme suurta haaksirikkoa huhtikuun lopulla ja toukokuussa, mikä vaikutti satoihin ihmisiin, he olivat matkalla kolmella hauraalla veneellä. Näistä aiheutui lähes 1400 kuolemantapausta. Kulunut kuukausi on ollut erittäin traaginen. Viime viikolla (24.10 - 30.10) arvioitiin kuolleen yli 250 ihmistä, ja keskiviikkona (2.11) kuolleen 240 ihmistä.



Lähde: IOM

0 kommenttia:

Lähetä kommentti