Yhteistyöllä suojeluvoitto: Keuruun varuskunnan arvokkaita metsiä turvaan

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Metsähallitus ovat sopineet 170 hehtaarin arvokkaan metsäalueen siirtämisestä pois hakkuiden piiristä Keuruulla entisen varuskunnan alueella. Kyseessä on yksi Keski-Suomen laajimmista ja luonnonsuojelullisesti arvokkaimmista suojelemattomista valtionmaiden metsäalueista.
Metsähakkuita vuonna 2015, joiden pysäyttämisen jälkeen istuttiin neuvottelupöytään (Kuva: Aapo Kahilainen)

Keuruun lakkautetun varuskunnan vanhojen metsien puolesta on käyty monimutkainen kamppailu. Alkuvuonna 2015 luonnonsuojelijat pysäyttivät Metsähallituksen hakkuut Rautovuoressa puutteellisten luontoselvitysten takia, ja neuvotteluja metsien kohtalosta käytiin siitä lähtien sekä maastossa että pöydän ääressä.

Nyt saavutettu sopu siirtää turvaan kokonaisuudessaan noin 170 hehtaaria luonnoltaan arvokkaita metsiä rehevistä lehdoista karuihin männiköihin. Lisäksi osa alueista on muutettu kevyemmän metsänkäsittelyn kohteiksi.

"Hakkuut herättivät ison joukon ihmisiä puolustamaan hienoja vanhoja metsiä. Kiitos kuuluu siis kaikille Keuruun metsien puolesta taistelleille. Nyt hakkuiden ulkopuolelle siirretyt alueet olisi kannattavinta suojella virallisesti, jolloin ne näkyisivät myös suojelutilastoissa. Jatkossa toivomme Metsähallitukselta myös oma-aloitteista vastuullisuutta yhteisten metsiemme käytössä", Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Luonnonsuojeluliitto on neuvottelujen aikana toimittanut Metsähallitukselle monipuolisesti vapaaehtoisten keräämää lajitietoa alueelta. Metsähallitus on itse selvittänyt metsien kääpälajistoa.

"Olemme iloisia, että osa metsistä saatiin turvaan. Alueella on kuitenkin varuskunnan lakkauttamisen jälkeen hakattu jo useita kymmeniä hehtaareja metsää. Lisäksi nyt tehtyjen suojelupäätösten ulkopuolelle jäi alueen luontoa. Jatkossa arvokkaita alueita ei voi kiirehtiä hakkaamaan, vaan luontoarvot on ensin selvitettävä ja mietittävä, kuinka Metsähallitus voi omalta osaltaan olla pysäyttämässä luontomme monimuotoisuuden köyhtymistä", sanoo Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.

Varuskunnan vanhoihin metsiin nyt neuvoteltu suojelupäätös on merkittävä askel. Sen arvoa nostaa erityisesti virkistyskäytölle oivallinen sijainti Keuruun keskustan läheisyydessä ja Keurusselän rannalla. Alueen metsissä on muun muassa runsaasti polkuja ja hiihtoreittejä.

Lähde: SLL

0 kommenttia:

Lähetä kommentti