Kaksi lumileopardia onnistuttiin pannoittamaan Bhutanissa ensimmäistä kertaa

Kaksi erittäin uhanalaista lumileopardia on saatu pannoitettua Bhutanissa Jigme Dorjin kansallispuistossa. Syyskuussa tänä vuonna tapahtunut pannoitus on Bhutanissa ensimmäinen laatuaan. Lumileopardit varustettiin radiolähettimillä ja päästettiin takaisin luontoon.
Pannoitettu lumileopardi Bhutanissa. Kuva: DoFPS / WWF-Bhutan.

Kansallispuiston 12-henkinen pannoitusryhmä alkoi jäljittää lumileopardeja tämän vuoden toukokuussa.  Kuukausia kestäneen jäljityksen jälkeen lumileopardit pannoitettiin Shasilassa, noin 4 000 metrin korkeudessa. Molemmat lumileopardit ovat naaraita, toinen aikuinen ja toinen nuori aikuinen. Lumileopardit painavat 57 kiloa ja 37 kiloa.

Pannoitus tehtiin WWF Bhutanin ja WWF Suomen tuella. GPS-teknologian avulla erittäin uhanalaisista lumileopardeista saadaan lisää tietoa niiden suojelutoimien tueksi. Kerätyn seurantatiedon avulla voidaan tehdä päätelmiä esimerkiksi lumileopardien liikkumisesta ja ruokailutottumuksista, käyttäytymisestä ja ekologiasta.

Onnistuneesta pannoituksesta voi kiittää myös paikallisia asukkaita, joiden avulla pystyttiin löytämään pannoitukseen sopivin paikka.

”Pannoituksen avulla kerätyn tiedon avulla saadaan tietoa eläimen käyttäytymisestä ja siitä, miten ympäristön muutokset, kuten ilmastonmuutos, vaikuttavat siihen”, sanoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Anne Tarvainen.

Bhutan julkaisi kansainvälisenä lumileopardipäivänä 23.10. myös kansallisen lumileopardilaskentansa tulokset. Laskennan perusteella Bhutanissa vaeltaa 96 lumileopardia. Muun muassa riistakameroiden ja lumileopardien saalishavaintojen perusteella tehdyn laskelman mukaan lumileopardeja esiintyy Bhutanin alueella 3 920 metrin korkeudesta 6 930 metrin korkeuteen.

Lähde: WWF Suomi

Lue myös:
Satoja uhanalaisia lumileopardeja tapetaan vuosittain

0 kommenttia:

Lähetä kommentti