Lapin jokien tulvahuiput tällä viikolla

Lapin suurten jokien ennustetaan nousevan kevään ensimmäiseen tulvahuippuun pääosin alkaneella viikolla.
Ounasjoki Kittilässä 6.5.2016. Kuva: Lapin ELY-keskus
Kemijoen kevättulvat ovat keskimääräistä suurempia. Ounasjoen yläosassa tulvan ennustetaan olevan keskimääräinen ja alaosassa sen arvioidaan jäävän hieman keskimääräistä pienemmäksi. Ounasjoella huippu ajoittuu todennäköisimmin tiistaille. Tulvavahinkojen riski on pieni Kittilässä. Ratkaisevasti tulvan suuruuteen vaikuttavien runsaiden sateiden todennäköisyys kasvaa viikon loppupuolella.

Pohjois-Lapissa viilenevä sää hidastaa vedenpintojen nousua, mutta vesisateet saattavat kääntää vedenpinnat uudelleen nousuun viikon kuluessa. Kittilässä riski vahinkorajan (176,80+N60) ylittymiselle on vähäinen, mutta edelleen olemassa sateista riippuen. Maanantaina Kittilässä vahinkorajalle matkaa on noin metrin verran.

Kemijoen vesistöalueella Luiron ja Kitisen tulvahuiput olivat viime viikolla, myös Kemijärven tulovirtaama on jo laskussa.

Tornionjoen keskimääräistä suurempi tulvahuippu ajoittunee viikon lopulle tai ensi viikon alkuun. Torniossa vesi yltää ennusteiden mukaan vahinkoriskirajan tuntumaan loppuviikolla, sademäärästä riippuen vahinkorajat saattavat ylittyä.

Ivalojoki on nyt keskimääräisessä tulvahuipussaan, toinen huippu on mahdollinen viikon kuluessa. Myös Tenojoki on lähellä ensimmäistä tulvahuippua, toinen ja todennäköisesti suurempi huippu ajoittunee toukokuun loppupuolelle.

Jääpatoriski on väistynyt

Jääpadot nostivat vedenpintoja viime viikolla Ounasjoella sekä paikoin Kemijoella ja Tornionjoella. Jääpatoriski on väistynyt jäiden lähdettyä tai haurastuttua.
Lähde: SYKE
Julkaissut: Kalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti