Veneen pohjan pesuvedestä löytyy huomattavia määriä haitallisia aineita

 Uusimman selvityksen mukaan veneiden pohjien pesuvesistä löytyy huomattavia määriä haitallisia aineita sekä vesistöjä rehevöittäviä ravinteita. Maaperän ja vesistöjen saastumisen ehkäisemiseksi pesuvesi tulisi aina johtaa erillisen puhdistusjärjestelmän läpi.


Pohjan pesu on jokaiselle veneilijälle tuttu toimenpide. Kuitenkaan tietoa siitä, mitä pesuvedet oikeasti sisältävät, ei ole vielä ollut. Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Saaristomeren Suojelurahaston rahoittamassa tutkimuksessa on valotettu veneiden antifouling-maalien haittoja ja tätä kautta pesuvesien aiheuttamaa ongelmaa. Aihetta tarkasteltiin Turun Hirvensaloon rakennetun veneiden pohjapesupaikan vesinäyteanalyysien avulla vuosien 2014–2015 aikana.

– Erityisen huolestuttavaa on, että edelleen TBT:tä ja TPT:tä löytyy pesuvesistä, vaikka aineet ovat olleet alle 25 metrisissä huviveneissä kiellettyjä vuodesta 1991. Myös kuparin määrä oli mittauksissa yllättävän suuri, summaa PSS ry:n projektipäällikkö Hanna Haaksi.

Veneen pohjat maalataan tyypillisesti keväisin, jolloin luonto on herkimmillään, ja veneet voivat olla paikoillaan satamissa pitkiäkin aikoja aiheuttaen pistepäästöjä. Osa maaleista irtoavista kemikaaleista vaikuttavat vesistön koko ekosysteemiin kertyessään niin vesieliöihin kuin kasveihinkin. Ihmiselle osa haitta-aineista voi jo pieninä pitoisuuksina aiheuttaa oireita.

Pienillä teoilla hyvää ja pahaa

Ongelmana on se, että useimmiten pesuvedet joko imeytyvät maaperään, menevät asfaltoidulta kentältä viemäriin sellaisinaan tai päätyvät vesistöön. Loppuraporttiin on kerätty toimintasuosituksia veneiden pesuvesien käsittelyyn.

– Veneitä ei pitäisi pestä ilman asianmukaista vesien talteenottoa ja puhdistusta. Veneilytoimijoiden olisi hyvä yhdessä pohtia, mitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi voitaisiin tehdä, jotta toimintaa ei jouduttaisi säätelemään esimerkiksi ympäristölupamenettelyllä, muistuttaa Haaksi.

Veneen huolto- ja pesutoimenpiteissä olisi hyvä suojata maaperä sekä estää irronneiden hiukkasten pääsy ympäristöön. Ympäristövaikutusten vähentämiselle on jo tarjolla erilaisia menetelmiä, mutta lisää tehokkaita keinoja tulisi edelleen kehittää.

– Suomessa sallittujen antifouling-maalien kuparipitoisuuksia tulisi rajoittaa, painottaa Haaksi.

Vaihtoehtoisia pohjan puhtaanapitomenetelmät esillä Vene 16 Båt -messuilla

Jotta veneen pohjaa ei tarvitsisi pitää puhtaana haitallisilla antifouling-maaleilla, on veneen omistajille nykyään tarjolla myös paljon vaihtoehtoisia menetelmiä. Pidä Saaristo Siistinä ry on tänäkin vuonna mukana Helsingin Vene 16 Båt -messuilla 12.–21.2. Yhdistyksen osastolle 4 B 39 voi tulla tutustumaan muun muassa veneiden harjamattoihin ja pientelakkaan.

Lähde: Pidä Saaristo Siistinä ry
Julkaissut: Kalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti