Ilmastosopimus tarvitsee tutkimusta toteutuakseen



Pariisin ilmastosopimus on historiallinen tapaus. Ensivaikutelmat ovat olleet yhtä lailla toiveikkaita ja voitokkaita kuin kriittisiä ja pettyneitäkin. Tutkimus on entistä tärkeämpää nyt, kun toivoa aletaan tehdä todeksi.

— Pariisin ilmastosopimus on nyt hyvä mahdollisuus, sillä se asettaa selkeät tavoitteet sopimusvaltioille, sanoo Helsingin yliopiston ympäristöoikeuden professori Kai Kokko.

Kokon mukaan sopimus tarjoaa puitteet ja suunnan uuden talouden syntymiselle.

— Sopimus kannustaa siirtymään fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiaa ja ottamaan käyttöön energiaa säästävää teknologiaa, Kokko sanoo.

Selkeäksi toimintaohjeeksi ilmastosopimuksesta ei kuitenkaan ole.

— Varsinainen työ kasvihuonekaasujen vähentämiseksi on tehtävä erikseen. Epävarmuutta aiheuttaa se, löytyykö tähän työhön lopulta tarpeeksi tahtoa. Valtioilta tarvitaan aktiivisia toimia, jotta uudet tavat toimia syrjäyttävät vanhan, Kokko summaa.

Psykologian voimin

Pallo on nyt 195 sopimusvaltiolla, jos ilmaston lämpeneminen aiotaan hillitä 2 asteeseen tai jopa sen alle.

Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkisen mukaan sopimus nojaa vahvasti uudentyyppiseen ympäristöpoliittiseen ohjauskeinoon, tuuppaukseen, jota vasta on ruvettu tutkimaan.

❞Kun muodollisia sanktioita ei ole, kaikki perustuu sopimusosapuolien pelkoon

— Kun muodollisia sanktioita ei ole, kaikki perustuu sopimusosapuolien pelkoon siitä, että joutuu kielteisen huomion kohteeksi, jos ei kykene saavuttamaan tavoitteitaan. Asiaan liittyvät sosiaalipsykologiset ja kognitiiviset prosessit ovat monimutkaisia, eikä niitä vielä tunneta aivan riittävästi nimenomaan ympäristö-politiikassa.

Sopimuksesta lipsujien sanktioiden puutetta voi pitää ongelmana.

— Viime kädessä sopimuksen realisoituminen käytännössä riippuu kansallisista pyrkimyksistä välttää kansainvälinen häpeä. Tämä lienee sekä sen suurin mahdollisuus että suurin uhka, Hukkinen sanoo.

Diplomatian voitto

Yksi Pariisin saavutus on, että sopimus ylipäätään saavutettiin — että kansain-välinen yhteisö pystyi siihen.

2 asteen tavoite ei ole turvaraja.

Haasteita on vielä edessä kosolti. Arvostettu ilmastotutkija Kevin Anderson kirjoitti jo vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen, että tuolloin päätetty 2 asteen tavoite ei ole turvaraja. Hänen mukaansa olisi puhuttava joko vaarallisesta tai äärimmäisen vaarallisesta ilmastonmuutoksesta.

Ennen Pariisia annetut päästövähennyslupaukset on laskettu riittäviksi vajaan 3 asteen globaalin lämpötilannousun tielle. Kunnianhimoiset lisätoimet ovat siis tarpeen. Silti myös Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen uskoo blogikirjoituksessaan sopimuksen voimaan.

— Vaakakuppi heilahtaa lopulta kuitenkin selvästi positiivisen puolelle, koska sopimus todella luo historialliset puitteet, Ollikainen kirjoittaa.

Silti 1,5 astetta on kahta parempi, ja 2,5 kolmea toivottavampi tulema. Erityisesti tarvitaan motivaatiota.

— Tulevaisuuden suuri haaste on, että ilmastokysymys osataan liittää kansainvälisesti niihin polttaviin haasteisiin, joihin sen jo nyt tiedetään tutkimuksen perusteella linkittyvän. Pakolaiskysymykseen, ruoantuotantoon, köyhyyteen, rauhaan ja kestävään kehitykseen, professori Janne Hukkinen kokoaa.

Pariisin ilmastosopimus UNFCCC:n sivuilla »» (PDF)
#ilmastomuuttaa - Tieteen näkökulmia ilmastonmuutokseen »»

Lähde: HY
Kuva: Pixabay (CC0)
Julkaissut: Kalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti