Elämän ehto

Kasvit, ihmiset ja eläimet kuolisivat, jos fosforia ei olisi. Sama alkuaine pilaa vesistöjä. Miten sen saisi paremmin kiertoon?


Ilman fosforia elämästä ei tulisi yhtään mitään. Solumme viestivät ja tuottavat energiansa sen avulla, ja jopa DNA:mme on kirjoitettu fosforiin. Kaikki elolliset olennot tarvitsevat fosforia.

Varsinaisia fosforisyöppöjä ovat viljelykasvit. Ilman fosforilannoitusta sadot jäisivät surkeiksi ja maapallon kasvava väestö vaille ruokaa. Suurin osa maanviljelyksestä perustuu kemiallisiin fosfori- ja typpilannoitteisiin. Niihin käytettään fosfaattimalmia, joka on uusiutumaton luonnonvara. Ennemmin tai myöhemmin se loppuu.

Hyvä uutinen on se, että fosforia, toisin kuin esimerkiksi öljyä, voi kierrättää. Huono uutinen on, että kierrätys ei toimi kovin hyvin. Vain murto-osa ihmisten ja eläinten käyttämästä fosforista päätyy jätösten ja lannan mukana takaisin peltoon.

Väärässä paikassa fosfori on vitsaus. Kun sitä huuhtoutuu jätevesistä ja pelloilta, vesistöt rehevöityvät ja sinilevät riehaantuvat. Ennen vanhaan ravinteet ja ulosteet jäivät lähelle peltoja, jonne ne palasivat kiertoon kasvattamaan uutta satoa. Nyt ruoka rahdataan taajamiin ja ihmisten jätökset päätyvät jätevedenpuhdistamoihin, jotka tekevät niistä multaa tai maanparannusaineita.

Eläinten lantaa syntyy Suomessa 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Sen sisältämän fosforin määrä vastaisi Suomen maatalouden vuotuista tarvetta. Ikävä kyllä lanta on eri paikassa kuin fosforia janoavat pellot. Puhutaan vilja-Suomesta ja maito-Suomesta. Lanta keskittyy alueille, joilla sitä ei tarvita, ja sen kuljettaminen kauemmas on liian kallista.

Viime syyskuussa käynnistyi MTT:n kaksivuotinen lantaohjelma, Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön. Maaseudun kehittämisohjelmassa on varattu rahoitusta 6,5 miljoonaa euroa ravinteiden paremman kierrätyksen edistämiseen. Hankekoordinaattori Tarja Haaranen toivoo, että tutkijat innostuisivat tekemään yhteistyötä viljelijöiden kanssa.

— Lantaa on tutkittu paljon, mutta viljelijät ja hallintoväki eivät lue tutkimuksia. Yritän saattaa yhteen eri alojen ihmisiä ja välittää tietoa.

Lanta ja synti

Lannan kuskaaminen ympäri maata ei kannata, koska siinä on paljon nestettä mukana. Ratkaisu voisi olla lannan käsitteleminen, esimerkiksi separointi, kompostointi, rakeistus ja biokaasutus. Mutta ensin on luotava logistiikka ja markkinat. Kasvinviljelijät pitäisi saada käyttämään lantaa. Tällä hetkellä se ei voi kilpailla hinnalla ja kemiallinen pussitavara on lantaa helpompaa käsitellä.

Lannan orgaaninen aines tekisi terää Etelä-Suomen traktorien alla tiivistyneille pelloille. Kuohkea peltomaa tuottaa paremman sadon, eivätkä ravinteet huuhtoudu siitä vesistöön. Lannassa on mukana typpeä, ja se sopii hyvin myös luomuviljelyyn.

Haarasen mukaan ravinteiden kierrätystä edistävälle teknologialle olisi kysyntää kansainvälisilläkin markkinoilla, esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

— Minusta asiaa voisi miettiä innovatiivisesti. Voisiko lannasta tehdä myös jotain ihan muuta, Haaranen ehdottaa.

Oli lannoite sitten lantaa tai kemiallisesti tuotettua fosfaattia, sen kulkeutuminen vesistöihin aiheuttaa rehevöitymistä. Tätä voi estää monin eri tavoin.

— Ei laiteta enempää lannoitetta kuin kasvi tarvitsee, pidetään pelto sellaisessa kunnossa, että kasvi pystyy ottamaan ravinteet, levitetään lannoite oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja jätetään suojavyöhykkeet. Fosforia voidaan myös poistaa vesistöstä korjaamalla järviruokoa ja kalastamalla särkiä, Haaranen listaa.

Monilla pilaantuneilla vesistöillä on synkkä menneisyys. Niiden sedimenttiin on rikastunut fosforia, ja kun rehevöityminen pääsee käyntiin, siitä tulee itseään vauhdittava prosessi. Aiemmat fosforipäästöt ovat vieneet vesistöjen sietokykyä ja tehneet ne herkemmiksi nykyiselle kuormitukselle.

— Vesistöjä raskauttavat vanhat synnit, Helsingin yliopiston maa- ja ympäristökemian professori Helinä Hartikainen toteaa.

Pubien kautta

Pellossa biologiaa ei voi erottaa fysiikasta eikä kemiasta. Maan rakenne, happamuus ja mikrobitoiminta vaikuttavat kaikki siihen, miten hyvin kasvit pystyvät hyödyntämään fosforia.

Maan rakenteen hoito on tärkeää, jotta vesi kulkisi alaspäin eikä pintaa pitkin. Fosfori sitoutuu maahan lujasti. Se menee pidätyspinnoille, joita maahiukkasissa on sitä enemmän, mitä hienojakoisempaa maa-aines on. Savimaassa niitä on paljon, hiekkamaassa vähän.

— Oxfordin yliopiston opettajan Philip Becketin mukaan fosfori on kuin irlantilainen, joka menee töistä kotiin monen pubin kautta — se matkaa maassa hitaasti, Hartikainen kertoo.

Kun vesi kulkee liian tiiviillä pellolla pintaa pitkin, eroosio vie arvokkaan pintamaan mennessään ja fosfori kulkeutuu vesistöön. Vedessä se vapautuu hiukkaspinnoilta ja saa levät kasvamaan.

Peltoja pitää kalkita säännöllisesti, jotta niiden happamuustaso pysyy oikeana. Hartikainen pelkää, että vuokratut pellot voivat jäädä liian vähälle kalkitukselle. Kalkitseminen on melko kallista, eikä vuokraviljelijää välttämättä kiinnosta investoida toisen peltoon.

Pellon riittävän korkea pH-arvo on tärkeä, koska ravinteiden kierrätystä edistävät bakteerit eivät viihdy liian happamassa maassa. Vallan ottavat sienet.

— Sienet ovat itsekästä porukkaa, joita kiinnostaa vain se, kuinka pitkiksi ne voivat omat rihmansa kasvattaa. Ne eivät kierrätä ravinteita yhtä tehokkaasti kuin bakteerit, Hartikainen kuvaa.

Sienet pystyvät kuitenkin pilkkomaan vaikeasti hajoavaa eloperäistä ainesta. Useimmilla viljelykasveilla on symbioosi tietyn sienen kanssa, joka auttaa niitä saamaan fosforin paremmin käyttöön. Sienen rihmasto ulottuu laajemmalle kuin kasvin juuri, ja se välittää kasville ravinteita saaden korvaukseksi yhteyttämistuotteita. Tällaista symbioosia kutsutaan mykorritsaksi.

Nälän maantiede

Kun samaa peltoa lannoitetaan vuodesta toiseen, ylimääräinen fosfori kertyy maaperään. Suomen peltomaiden fosforitaso on kaksinkertaistunut niistä ajoista, kun kemiallinen lannoitus aloitettiin. On paljon peltoja, joilla fosforilannoitus ei tuota enää lisää satoa. Pari vuotta sitten Viikin pelloilla tehtiin tutkimus, jossa osaa viljelyalasta lannoitettiin ja osaa ei. Sadossa ei lohkojen välillä ollut eroja.

— Näillä pelloilla voisi viljellä sukupolvenkin verran ilman kemiallista lannoitusta. Fosfori pitäisi säästää sinne, missä siitä on hyötyä. Ja miksi tuhlata neitseellistä kaivannaisfosfaattia, kun kierrätettävääkin olisi, kysyy Helsingin yliopiston agroekologian professori Juha Helenius.

Heleniuksen mielestä fosforilannoitus kannattaisi keskittää Afrikkaan, jossa sillä saataisiin suurin satolisäys.

— Nälällä on maantiede. Ruoka pitää tuottaa siellä, missä ihmiset ovat, ja nopeimman väestönkasvun alueet ovat Afrikassa. Jo karjanlannan avulla sadot voitaisiin kaksinkertaistaa, Helenius arvioi.

Monilla alueilla karjanlantaa hyödynnetään pääasiassa poltto- ja rakennusaineena. Kaikki viljelijät eivät tiedosta sen arvoa lannoitteena.

Sato ei ole ainut mittari. Heleniuksen mielestä pitäisi laskea myös käytetyt panokset kuten typen, fosforin ja veden määrä — ja aiheutetut päästöt.

— Tehotuotanto on todellisuudessa hyvin tehotonta.

Teksti:  Reetta Vairimaa
Lähde: HY
Kuva: Pixabay
Julkaissut: Kalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti