Vaatetohtorit tavattavissa Tieteen Päivien Kampin tapahtumassa


Minne paitani päätyy käytön jälkeen? Mitä vaikutuksia vaatteillani on ympäristöön? Suomen ympäristökeskuksen ja Kuluttajatutkimuskeskuksen vaatetohtorit ovat vastaamassa yleisön kysymyksiin "Tiesitkö tämän? Tiedettä Kampissa"- tapahtumassa 7.-8. tammikuuta klo 15-18 Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä (Urho Kekkosen katu 1).


Tekstiilijätteessä on runsaasti hyödynnettävää materiaalia, joka soveltuisi uusien tekstiilien valmistukseen tai muuhun kierrätykseen. Tekstiilijätteen määrä lisääntyy koko ajan, siksi tekstiileistä on ajankohtaista keskustella. Nykyisin suuri osa myytävistä vaatteista on huonolaatuisia ja päätyy nopeasti jätteeksi.

Tapahtumassa pääset myös tutustumaan Itämerelle laajentuneeseen SYKEn Järviwiki-palveluun, johon kuka tahansa voi perustaa oman havaintopaikan. Voit tuoda mökkirannan pöytälaatikkohavaintosi Järvi- ja meriwikiin vietäväksi!

Tieteen päivien Kampin tapahtumassa kerrotaan myös luonnosta inspiraation, herkkujen ja lääkkeiden runsaudensarvena. Luonnon kaikkia hyötyjä ei vielä edes tiedetä. Luonto on esimerkiksi energiatehokas tavalla, josta ihminen voisi ottaa opiksi.

Tapahtuma on osa viisipäiväistä Tieteen päivät -tapahtumaa, jonka järjestäjiä ovat muun muassa Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Koneen säätiö. Tieteen päivillä on runsaasti ohjelmaa: luentoja, väittelyitä ja näyttelyitä.

Tieteen päivät 7-11.1.2015

Lähde: SYKE

Julkaissut: Kalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti