Oceana: Euroopan komissio antoi tänään ehdotuksensa vuoden 2015 kalastusmahdollisuuksista Itämerelle

Lokakuussa kalastuksesta vastaavat ministerit päättävät ensi vuoden suurimmista sallituista saalismääristä (TAC) Itämerellä. Oceana on iloinen siitä, että useimpien kantojen osalta, komission ehdotus on linjassa uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteen kanssa palauttaa kalakannat kestävälle tasolle. Valitettavasti komissio ei kuitenkaan pystynyt ehdottamaan suurinta sallittua saalismäärää itäiselle turskakannalle, joka tutkijoiden mukaan näyttää olevan pienenemässä ja tiedetään koostuvan pääasiassa pienistä ja heikoista yksilöistä.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES), joka antaa vuosittain komissiolle neuvoja kalakantojen biologisesta tilasta ei tänä vuonna pystynyt kunnolla arvioimaan Itämeren itäisen turskakannan tilaa, ja suositteli siksi, varovaisuusperiaatteen mukaisesti, saaliiden pitämistä alhaisina.  Yllättäen komissio ei noudattanut tätä neuvoa ehdotuksessaan, vaan lykkäsi päätöstä.

“Oceana on tyytyväinen siitä, että komissio pitää kiinni yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteesta saavuttaa kalakantojen kestävä tila Itämerellä. Siksi onkin pettymys, että komissio teki poikkeuksen itäisen turskakannan kohdalla ja lykkäsi päätöstä. Ottaen huomioon kannan surkean tilan, toivomme todella, että ministerit soveltavat varovaisuusperiaatetta päättäessään tämän kannan saalisrajoista lokakuussa”, toteaa Hanna Paulomäki, Itämeriprojektin päällikkö.

Turska (Gadus morhua). Knolls Grund,
läntinen Gotlanninallas, Ruotsi.
Kuva: © OCEANA/ Carlos Minguell
Komission ehdotus sisältää myös leikkauksia lohen saalismäärään. Oceanan mielestä tämä on askel oikeaan suuntaan, ottaen huomioon monien lohikantojen huonon tilan. Lisätotoimenpiteitä tarvitaan kuitenkin, jotta Itämeren lohikantojen tila saadaan palautettua. Mm. Suomenlahden kantojen tila on niin huono, että Oceana suosittelee kalastuksen kieltämistä kokoaan, kunnes jäljellä olevien villien kantojen tila on palautunut.

“Ottaen huomioon monien lohikantojen huonon tilan, lohen avomerikalastus olisi lopetettava kokonaan, koska avomerikalastuksessa ei voida varmistaa, että kalastus kohdistuu vain terveisiin kantoihin”, sanoo Magnus Eckeskog, Oceanan kalastusasiantuntija.

Oceanan pääsuositukset kalastusmahdollisuuksista Itämerelle vuonna 2015:
  • Suurimmat sallitut saalismäärät tulisi asettaa siten, että tavoitteena on palauttaa kalakannat tasoille, jotka pystyvät tuottamaan kestävän enimmäistuoton (MSY) vuonna 2015. 
  • Varmistaa itäisen turskakannan riittävän alhainen kalastus, jotta kanta pääsee toipumaan,  sekä siirtää kilohailin ja sillin, turskan pääravinnon, kalastuspainetta pois turskan ruokailualueilta. 
  • Lopettaa sekoittuneiden lohikantojen kalastus Itämeren pääaltaalla.
Oceanan raportti, jossa on yksityiskohtaiset ​​suositukset pyyntimääriin, löytyy täältä »»

Lähde: Oceana

Lue myös:
Oceana julkaisee uuden sivun kerätäkseen tietoa huonovointisista kaloista Itämerellä

0 kommenttia:

Lähetä kommentti