Maailmassa jäljellä enää reilut 3000 tiikeriä

Villien tiikerien määrä on pienentynyt hälyttävästi kansainvälisistä suojelutoimista huolimatta. Luonnossa tiikereitä arvellaan elävän enää noin 3200 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä, sillä monissa Aasian maissa tiikerien lukumäärän kartoitus on alkutekijöissään. Epätietoisuus vaikeuttaa myös lajin suojelua.

Vuonna 2010 kolmetoista Aasian valtiota sitoutui sopimukseen, jonka tavoitteena on tuplata luonnonvaraisten tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä. Vuosi 2022 on kiinalaisessa kalenterissa seuraava Tiikerin vuosi.

Toistaiseksi tiikerien määrä tunnetaan Intiassa, Nepalissa ja Venäjällä. Bhutanissa, Bangladeshissa ja Kiinassa tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä. Tiikerien määrä on vielä tuntematon Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Myanmarissa, Laosissa, Kambodžassa ja Vietnamissa.

”Monet tiikeripopulaation tuplaamiseen sitoutuneista valtioista ovat jo tehneet tai ovat tekemässä tutkimusta tiikereiden määrästä, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Kun meillä on tarkkaa tietoa tiikereiden lukumäärästä ja niiden elinpaikoista, voimme suunnata suojelutoimia entistä tehokkaammin. Näin voimme turvata lajin säilymisen tulevaisuudessakin”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder .

Maailman villien tiikerien määrä on vähentynyt peräti 97 prosenttia viimeisen sadan vuoden aikana. Kolme maailman yhdeksästä tiikerilajista on kuollut sukupuuttoon.

Tiikerien suurin uhka on salametsästys. Norsunluun ja sarvikuonon sarvien ohella tiikerin osilla on kova kysyntä etenkin Aasian markkinoilla. WWF:n ja kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n perustaman uhanalaisten lajien tilaa tarkkailevan asiantuntijaorganisaatio TRAFFIC:n mukaan tammikuun 2000 ja huhtikuun 2014 välisenä aikana tapettiin ainakin 1590 tiikeriä. Tämä tarkoittaa keskimäärin kahta tapettua tiikeriä joka viikko.

”Todelliset luvut ovat todennäköisesti vielä suuremmat. Pelkäämme, että jotkut maat saattavat huomaamattaan menettää koko tiikerikantansa salametsästäjille. Joissain maissa näin voi olla jo käynyt. Valtioiden tulisikin nyt ryhtyä nopeasti kartoittamaan tiikerien lukumäärää. Maanlaajuisen tiikeriselvityksen suunnitteluun kuluu 6-12 kuukautta ja sen toteuttaminen kestää ainakin vuoden”, Rohweder kertoo.

Tutkimuksissa tiikeriyksilöt erotetaan toisistaan raitojen avulla: tiikerien raidat ovat yhtä yksilölliset kuin ihmisen sormenjälki. Selvityksillä etsitään tietoa tiikerien populaatioista, elinalueista ja -tavoista. Aiemmat tutkimukset ovat paljastaneet, että osa tiikereistä elää suojelualueiden ulkopuolella tai liikkuu suojattomia käytäviä pitkin suojelualueelta toiselle. Tämän kaltainen tieto auttaa valtioita taistelussa salametsästystä vastaan.

WWF Suomi on mukana tiikerien suojelussa muun muassa suojelemalla ja hoitamalla niiden elinalueita ja pyrkimällä luomaan niin sanottuja ekologisia käytäviä, eli yhteyksiä elinalueiden välillä. Lisäksi ehkäisemme tiikerien ja ihmisten välisiä konflikteja ja kehitämme tiikerien elinalueilla asuvien ihmisten kestäviä elinoloja sekä hyvinvointia.

Lähde: WWF Suomi
Kuva tiikeri: Wikimedia Commons

0 kommenttia:

Lähetä kommentti