EU:n ympäristöministerit käsittelevät EU:n ilmastotavoitteita Brysselissä

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat tänään 3. maaliskuuta Brysseliin keskustelemaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan tulevista tavoitteista. Lisäksi ministerit käsittelevät asetusehdotusta jäsenmaiden mahdollisuudesta rajoittaa tai kieltää geenimuunneltujen kasvien viljelyä alueellaan sekä keskustelevat EU:n vihreän talouden edistämisestä.

Euroopan komissio esitti tammikuussa EU:n yhteiseksi päästövähennystavoitteeksi 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ympäristöministereiden keskustelut evästävät asian käsittelyä maaliskuun lopulla Eurooppa-neuvostossa. Suomi tukee alustavasti komission esitystä ja pitää tavoitteen asettamista hyvissä ajoin tärkeänä signaalina kansainvälisille neuvotteluille, joiden tarkoituksena on sopia kattavasta ilmastosopimuksesta ensi vuonna.

Määräenemmistö esti geenimuunneltujen kasvien viljelyä koskevan asetusehdotuksen etenemisen ympäristöneuvostossa keväällä 2012. Nyt ministerit pohtivat, voidaanko asian käsittelyä jatkaa uuden ehdotuksen pohjalta. Suomi tukee esitystä, jonka mukaan jäsenmaat voisivat kieltää tai rajoittaa muuntogeenisten kasvien viljelyä alueellaan. Lisäksi Suomi pitää tärkeänä, että luodaan selkeät kriteerit sille, millä perusteella viljely voidaan kieltää.

Suomea kokouksessa edustaa ympäristöministeri Ville Niinistö. Hän osallistuu kokouksen yhteydessä myös Healthy Oceans - Productive Ecosystems - sekä Green Growth Summit -konferensseihin.

Lähde: YM

0 kommenttia:

Lähetä kommentti