Itämereltä kerätty aineisto osoittaa, että suojelualueita tarvitaan

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Kolmen tutkimusristeilyn perusteella Oceana esittää 13 uutta suojelualuetta Itämerelle.

Kaikki 13 aluetta ovat ekologisesti tärkeitä, ja usealta tavataan elinympäristöjä ja lajeja, jotka HELCOM on luokitellut uhanalaisiksi tai vaarantuneiksi. Useimmat meistä eivät ainakaan ensi näkemältä tunnistaisi monia näistä lajeista, kuten Haploops –äyriäisiä, tai sinisimpukan näköistä Modiolus –simpukkaa, mutta niillä on äärimmäisen tärkeä rooli ekosysteemissä.

“Olemme dokumentoineet uhanalaisia elinympäristöjä ja lajeja useilta alueilta. Vaikka Itämeren tila on vakava, tämä antaa toivoa, mutta myös korostaa välittömien suojelutoimien tärkeyttä, jotta meriympäristön tila saadaan turvattua”, sanoo Hanna Paulomäki, Oceanan Itämeritoimiston päällikkö.

Tänään noin 12 prosenttia Itämerestä on suojeltu mereisillä suojelualueilla. Maailmanlaajuisesti katsottuna luku on korkea, mutta ei takaa riittävän suojelun tasoa. Noin puolella alueista ei ole hoito- ja käyttösuunnitelmia, ja vahingollinen toiminta, kuten pohjatroolaus, on yleisesti sallittua.

Sukeltaja Claus Koch ja projektipäällikkö Hanna Paulomäki. Ahvenanmaa, Suomi © OCEANA/ Carlos Minguell
Jo kolmena vuonna kansainvälinen mertensuojelujärjestö Oceana on tehnyt tutkimusmatkoja Itämerelle ja Kattegatiin dokumentoiden kiehtovaa, vedenalaista maailmaa. Kerätyn aineiston perusteella Oceana on mm. ehdottanut 13 aluetta suojeltavaksi, säilyttääkseen Itämeren herkän luonnon.

“Tänään useat uhanalaiset ja vaarantuneet lajit ovat vailla riittävää suojaa, ja tämä vaarantaa koko Itämeren ekosysteemin. Suojelualue-ehdotuksemme on tarkoitus toimia kutsuna ja inspiraationa rannikkovaltioille Itämeren säilyttämiseksi myös tuleville sukupolville”, lisää Christina Abel, Oceanan meribiologi.
Lähde: Oceana

0 kommenttia:

Lähetä kommentti