Valosaasteesta ensimmäinen kattava tietoteos

Keinovalaistuksen lisääntyminen on muokannut maisemia enemmän kuin mikään muu ympäristömuutos viimeisen sadan vuoden aikana. Tätä yllättävän vähälle huomiolle jäänyttä muutosta käsitellään uudessa tietokirjassa Valon varjopuolet. Teos on ensimmäinen kattava suomenkielinen yhteenveto valosaasteesta. Kirjan ovat kirjoittaneet Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Jari Lyytimäki ja Janne Rinne.

Valosaasteen lähteitä on monia

Keinovalaistuksen lisääntymistä pidetään yleensä hyvänä asiana. Viime vuosina on kuitenkin saatu yhä enemmän näyttöä öisen keinovalon luonto- ja terveyshaitoista. Tähtiharrastajat ovat jo pitkään valittaneet taivaalle siroutuvan keinovalon peittävän tähtien tuikkeen.

Valosaaste on mitä tahansa keinovalaistusta, josta voi koitua haittaa ihmisille tai luonnolle. Se on valaistusta, joka on päällä tarpeettomasti, suuntautuu väärään paikkaan, on liian voimakasta tai aallonpituudeltaan haitallista. Ärsyttäviksi koetut koriste- ja mainosvalot, häikäisevät auton ajovalot ja taivaalle sojottavat ulkovalaisimet ovat esimerkkejä yleisistä valosaasteen lähteistä.

Uhka myös luonnon monimuotoisuudelle

Keinovalon käyttö kasvaa nopeasti miltei kaikkialla maailmassa. Suomessakin lamppuja asennetaan lisää niin kasvavien taajamien kaduille kuin yhä paremmin varustelluille kesämökeille. Halvan ja helppokäyttöisen LED-tekniikan yleistyminen voi lähitulevaisuudessa lisätä ulkotilojen valolähteitä rajustikin. Tämä on yksi lisäuhka luonnon monimuotoisuudelle, sillä kaksi kolmannesta maapallon selkärangattomista eliöistä on valolle herkkiä yöeläimiä. Valoympäristön muutos häiritsee näiden eläinten ravinnonhakua, lisääntymistä, suunnistamista ja suojautumista saalistajilta.

Valon varjopuolet käsittelee laajasti valosaasteen ominaispiirteitä ja vaikutuksia. Ongelman hallintaan tarvitaan tietoisuuden lisäämistä ja uuden valaistustekniikan määrätietoista hyödyntämistä. "Valosaasteen vähentäminen ei vaadi pakenemista pimeisiin perunakuoppiin, vaan entistä tarkempaa, energiatehokkaampaa ja kauniimpaa valaistusta" korostavat Jari Lyytimäki ja Janne Rinne.

Tietoa eri alojen asiantuntijoilta

Valon varjopuolet -teoksen kustantaa Gaudeamus. Teoksen on rahoittanut Tieteen tiedotus ry ja se on valmisteltu Suomen ympäristökeskuksessa. Teoksessa on mukana eri alojen asiantuntijoiden kirjoittamia valosaasteeseen kytkeytyviä tietolaatikoita esimerkiksi naapuruuskiistoista ja kehitysmaiden valaistusoloista.

Teoksen julkistustilaisuus järjestetään 15.10.2013 klo 11.00 Helsingissä, Kirjasto 10:ssä (Postitalo, Elielinaukio 2G). Samassa tilaisuudessa on näytteillä kirjan pohjalta tehty valosaastetta esittelevä julistenäyttely, joka on saatavilla esimerkiksi oppilaitoksiin tai kirjastoihin.

Lähde: SYKE

0 kommenttia:

Lähetä kommentti