Arktista suojelualuetta vaativien nuorten retkikunta asettanut lipun pohjoisnavalle

Neljä Greenpeacen tukemaa nuorta on asettanut lipun merenpohjaan pohjoisnavalle samaan paikkaan, johon sukellusvene vuonna 2007 vei Venäjän lipun. Nuorten Tulevaisuuden lippu on neljä kilometriä jään alla, ja se symboloi vaatimusta julistaa pohjoisnapaa ympäröivä merialue suojelualueeksi.

Lippu laskettiin merenpohjaan seremoniassa, jota johti kaksi alkuperäiskansan edustajaa, Tso’Tine-Gwich’in-kansan edustaja Kiera Kolson Kanadasta ja saamelainen Josefina Skerk Ruotsista. Malesialaisen 13-vuotiaan Sarah Batrisyian suunnittelema lippu laskettiin mereen jäähän kairatusta reiästä. Lippu on kiinnitetty lasista ja titaanista valmistettuun aikakapseliin, jossa on niiden lähes kolmen miljoonan ihmisen nimet, jotka vaativat Arktiksen suojelua. Merenpohjaan laskettujen nimien joukossa on näyttelijöitä, muusikkoja, taiteilijoita ja elinkeinoelämän johtajia, kuten esimerkiksi Paul McCartney, Penelope Cruz ja Richard Branson.

Yksi pohjoisnavalle lipun vieneistä nuorista on yhdysvaltalainen näyttelijä Ezra Miller, joka on tullut tunnetuksi rooleistaan elokuvissa Pysäyttävä poikani Kevin ja Elämäni seinäruusuna.

Myös arkkipiispa Desmond Tutu liittyi Arktisten suojelua vaativien joukkoon. ”Annan täyden tukeni näille nuorille, jotka matkasivat pohjoisnavalle niiden puolesta, joiden elämän ilmastonmuutos on kääntänyt ylösalaisin”, arkkipiispa Tutu sanoi viikonloppuna.

”Tuomalla tänne maapallon huipulle tämän lipun toivomme rohkaisevamme nuoria kaikkialla. Olemme täällä kertomassa, ettei Arktis kuulu kenellekään eikä yhdellekään kansakunnalle, tämä on kaikkien maapallon asukkaiden perintöä”, Josefina Skerk sanoi lippua merenpohjaan laskettaessa. ”Meidän ja miljoonien muiden nimet ovat nyt merenpohjassa pohjoisnavalla. Me vaadimme yhdessä, että tästä alueesta tehdään suojelualue, joka on suojassa öljy-yhtiöiltä ja poliittiselta teeskentelyltä. Olemme solidaarisia kaikille alkuperäiskansoille, joiden elämäntapaa teollisuuden säätelemätön ahneus uhkaa.”

Retkikunta oli matkalla pohjoisnavalle samaan aikaan, kun Arktinen neuvosto piti kaikkien aikojen ensimmäisen tapaamisensa pohjoisnavalla. Josefina Skerk pyysi tapaamista Arktisen neuvoston kanssa, mutta se ei toteutunut.

Viikon pituinen matka pohjoisnavalle on osa kampanjaa Arktiksen suojelemiseksi. Arktista uhkaavat ilmastonmuutos, öljy-yhtiöt, teollinen kalastus ja kasvava merenkulku. Kun ilmastonmuutos sulattaa merijäätä, yhtiöt kuten Shell, Gazprom ja Statoil ovat menossa hyödyntämään arktisia öljyvaroja samaan aikaan, kun valtiot esittävät aluevaatimuksia jään aikaisemmin peittämistä merialueista. Pohjoisnavalle lipun ja aikakapselin asettaneet nuoret ovat nyt kertoneet öljy-yhtiöille ja muille saastuttajille, että tänne ei tulla.

Neljän nuoren ryhmä oli osa Greenpeacen ryhmää, joka hiihti Barneon tukikohdasta viikon ajan kohti pohjoisnapaa keskimäärin kymmenen kilometrin päivämatkoja. Jokaisella oli perässään 80 kiloa painava varusteahkio. Lämpötila laski kylmimmillään 30 pakkasasteeseen. Tuuli ja virrat kuljettivat kuitenkin jäätä poispäin pohjoisnavasta ja muonavarojen vähentyessä nuoret joutuivat turvautumaan helikopterin apuun, joka kuljetti heidät viimeisenä matkapäivänä lähemmäs pohjoisnapaa.

Lähde: Greenpeace

Aiheesta aikaisemmin:
Arktiksen suojelua vaativat hiihtäjät kiirehtivät pohjoisnavalle

0 kommenttia:

Lähetä kommentti