Tulvariski jatkuu suurena talven tuloon asti koko maassa - varautuminen nyt ajankohtaista


16.10.2012. Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan viime viikkojen tulvat näyttävät olevan pääosin ohi, vaikka esimerkiksi Porin Poosjärvessä vesi on yhä korkealla. Tulvariski on kuitenkin edelleen suuri niin tulvista kärsineellä alueella kuin muualla maassakin. Maaperän märkyyden takia runsaat sateet aiheuttavat nyt tulvia lähes missä tahansa. Tulvariski jatkuu ainakin pakkastalven tuloon asti. Silloin vaarana ovat vielä jokien hyydetulvat. Kiinteistön omistajien kannattaa varautua tulviin.

"Tilanne on herkkä, koska maa on sateiden jäljiltä vedellä kyllästynyt. Jos jossain sataa rankasti esimerkiksi 50 mm, syntyy tulvia", SYKEn johtava hydrologi Bertel Vehviläinen varoittaa. Laaja-alaisia, pitkäkestoisia sateita voidaan ennustaa jo muutama vuorokausi etukäteen. Sen sijaan paikallisten, voimakkaiden sadekuurojen tarkan sijainnin ja ajoituksen ennustaminen on huomattavasti vaikeampaa.

Tulvasuojaus on kiinteistön omalla vastuulla

Ranta-asukkaiden ja kesämökkien omistajien kannattaa selvittää, kuinka korkealle vesi voi nousta. Veneet, laiturit ja irtonaiset tavarat tulisi siirtää riittävän ylös ja kiinnittää kunnolla. Väliaikaisten suojapenkereiden tarve on hyvä arvioida ja niiden tekemisen on hyvä varautua myös omatoimisesti. Vaarassa olevien rakennusten vahingot voi minimoida siirtämällä ajoissa irtaimistoa turvaan.

"Kiinteistöjen tulvasuojaus on omistajan ja asukkaan omalla vastuulla, koska kriisitilanteessa pelastuslaitoksen voimavarat eivät riitä kaikkien vaarassa olevien kohteiden suojaamiseen", neuvotteleva virkamies Minna Hanski maa- ja metsätalousministeriöstä painottaa.

Mitä teen tulvan uhatessa

Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan lokakuun tulvat poikkeuksellisen suuria

Pohjanmaalla ja Satakunnassa Karvianjoen alajuoksulla on viime viikkoina kärsitty poikkeuksellisista syystulvista. Tulvien aikana saavutettiin virtaamaennätyksiä usealla havaintopaikalla erityisesti Etelä-Pohjanmaalla. Esimerkiksi Kyrönjoen Skatilassa koettiin suurin tulva 100 vuoteen, jos kevättulvia ei huomioida. Karvianjoella Isojärven vedenpinta nousi myös reilusti sulan ajan ennätykseen ja vain muutaman sentin päähän korkeimmasta kevättulvasta vuoden 1960 jälkeen.

"Poikkeukselliset tulvat syksyllä sopivat niihin ilmastonmuutosarvioihin, joita Suomen osalta on tehty. Tulvat lisääntyvät arvioiden mukaan Suomessa syksyisin ja talvisin samoin kuin kesäkauden rankkasadetulvat ", yli-insinööri Mikko Huokuna Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.

Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan lokakuun alussa eli 1.-11.10. eniten on satanut Isojoella, missä sadetta on kertynyt 118 millimetriä. Vuonna 1999 oli vastaavalla jaksolla yleisesti sateisempaa. Silloin eniten satoi Huittisissa, jossa sadetta kertyi 152 mm. Myös vuonna 1974 oli lokakuun alussa sateisempaa. Tuolloin Lapinjärvellä satoi 128 mm.

Useampi sadealue lähestymässä tällä viikolla

Ilmatieteen laitoksen 16. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan etelälounainen ilmavirtaus nostaa lämmintä ja kosteaa ilmaa maan etelä- ja keskiosiin. Maan pohjoisosassa on sen sijaan kylmempää ja kuivempaa ilmamassaa. Näiden ilmamassojen välimaastossa liikkuu ajoittain sadealueita. Sadetta kertyy ennusteen mukaan kuluvan viikon aikana 20-50 mm maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa sadetta kertynee huomattavasti vähemmän, mutta siellä sade tulee todennäköisesti lumena tai räntänä. Yksittäisten matalapaineiden reitteihin viikonloppuna liittyy epävarmuutta aika paljon, joten ennusteiden kehittymistä kannattaa seurata.

Lähipäivien sateet saattavat nostaa virtaamat jälleen tulvakorkeuksiin Etelä-Pohjanmaalla. Virtaamat jäänevät kuitenkin selvästi reilun viikon takaista pienemmiksi.



  • Pohjanmaan syystulvan vaikutukset näkyvät vielä pitkään (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
  • Pirkanmaalla varaudutaan syys- ja talvitulviin  (Pirkanmaan ELY-keskus)
  • Karvianjoen vesistön alaosassa tulvatilanne pitkittymässä uusien sateiden myötä (Varsinais-Suomen ELY-keskus)
  • Lokakuun 2012 sää ja tilastot (Ilmatieteen laitos)


  • Lähde: SYKE

    0 kommenttia:

    Lähetä kommentti