Greenpeace: Ydinvoimayhtiöt vastuuseen riskeistään

Greenpeace vaatii ydinvastuulakiin korjauksia, sillä nykyisellään se vapauttaa ydinvoimayhtiöt lähes kokonaan vastuusta onnettomuuden tapahtuessa. Greenpeace kehottaa kansalaisia vetoamaan elinkeino-ministeri Jyri Häkämieheen ydinvastuulain tiukentamiseksi.

Nykyinen voimassa oleva ydinvastuulaki vapauttaa ydinvoimalan omistajan kaikesta vastuusta, jos onnettomuuden aiheuttaa ”epätavallista laatua oleva luonnonmullistus”. Myös ympäristön pilaantumisen korvaaminen on nykyisen lain ulkopuolella.

Ydinvoimalan operaattorilta edellytetään tällä hetkellä vakuutusta, jonka korvaussumma on 0,7 miljardia euroa. Japanin hallituksen teet-tämän arvion mukaan Fukushiman katastrofin kustannukset saattavat seuraavan kymmenen vuoden aikana nousta jopa 200 miljardiin euroon. Vakuutussumma on mahdollisen onnet-tomuuden seurauksiin nähden mitätön ja sitä pitää korottaa.

Sen lisäksi vastuussa ydinvoimaloista ovat vain ydinvoimayhtiöt. Suomalaisilla ydinvoimayhtiöillä ei ole itse voimaloiden lisäksi taloudellisesta kantokykyä vastata ydinonnettomuuden seura-uksista.

”Nykyisen lain mukaan esimerkiksi Pyhäjoelle ydinvoimalaa Fennovoiman osakkaana rakentava saksalainen energiajätti E.ON ei ole käytännössä missään vastuussa, jos Pyhäjoella tapahtuisi ydinonnettomuus. Voitot myymästään ydinsähköstä se kyllä saisi itselleen”, sanoo Greenpeacen energiavastaava Jehki Härkönen.

Greenpeace vetoaa elinkeinoministeri Jyri Häkämieheen, jotta hän aloittasi valmistelun ydinvastuulain tiukentamiseksi. Ydinvastuulain määräämää vakuutussummaa on korotettava, ydinvoimayhtiöiden on oltava vastuussa myös luonnonilmiöiden aiheuttamista onnettomuuksista ja ydinvastuu on ulotettava myös ydinvoimayhtiöiden omistajiin.

Greenpeace pyytää myös suomalaisia vetoamaan ydinvastuun tiukentamisen puolesta allekirjoittamalla vetoomuksen elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle.

Lähde: Greenpeace

0 kommenttia:

Lähetä kommentti