Pilvet eivät aiheuta ilmastonmuutosta

Pilvet vain voimistavat ilmastonmuutosta, sanoo Texasin yliopiston professori tutkimuksesta joka kumoaa viimeaikaiset väitteet siitä, että pilvet olisivat perimmäinen syy ilmastonmuutokseen.

Ilmakehätieteiden professori Andrew Dessler Texasin yliopistosta sanoo, että vuosikymmenten tiedot tukevat tutkijoiden valtavirran pitkäaikaista näkemystä siitä, että pilvet toimivat ensisijaisesti takaisinkytkentämekanismina joka vahvistaa ihmisen toiminnasta johtuvaa ilmaston lämpenemistä. Tutkimus on julkaistu Geophysical Research Letters lehdessä.

Dessler tutki El Niño ja La Niña syklejä viimeksi kuluneiden yli 10 vuoden ajan ja laski Maan "energiataloutta" tältä aikajaksolta.  El Nino ja La Nina ovat syklisiä tapahtumia noin viiden vuoden välein, jotka vaikuttavat Tyynen valtameren lämpötiloihin. Nämä toistuvat lämpötilamuutokset vaikuttaa koko maapallon ilmastoon kuukausia jopa vuosia.

Desslerin tutkimuksessa todettiin, että pilvillä on vain hyvin vähäinen merkitys näihin muutoksiin. Muutamat ilmastonmuutosta epäilevät ovat esittäneet päinvastaisia väitteitä.

"Pilvet eivät ole syypäitä ihmisen aiheuttamaan maapallon ilmaston lämpenemiseen", sanoo Dessler. "Toivon tämän tutkimuksen lopettavan väitteet, että pilvet aiheuttavat ilmastonmuutosta", hän lisää.

Lähde: ScienceDaily
Kuva: Ekofokus

0 kommenttia:

Lähetä kommentti