Maapallon kestokyvyn rajat ovat tulleet vastaan

Usein tulevaisuuden tutkijat näkevät tulevaisuutemme avautuvan tietoisuuden aikakautena, eli oppisimme ennakoimaan ja tiedostamaan toimintamme seuraukset. Miksi sitten tietoisuudestamme huolimatta emme pahemmin välitä, tai ainakaan kunnolla huomioi, vähättelemme tai jotkut jopa kieltävät ongelmien olemassaolon, vaikka talous ja luonto sekä ympäristömme silmin nähden muuttuu huonompaan suuntaan päivä päivältä.

Jokin siis menee pahasti yli hilseen. Olisiko se välinpitämättömyys, tietämättömyys vai ahneus? Vai onko kysymys ennakoivasta riskienhallinnan ymmärtämättömyydestä? Vaikea sanoa. Itse pidän kaikkein pahimpana ahneutta, joka sokaisee kaiken muun tieltään ja sammuttaa järjen valon.

Ei sovi muuta kuin ihmetellä huuli pyöreänä katsoessamme kuluneen vuosituhannen ensimmäistä vuosikymmentä, kun luonnonvarojen käyttö ylitti 50 prosentilla maapallon kantokyvyn, ja talous meni pahasti kuralle sekä ylivelkaannuimme. Elintarvikkeiden ja polttoaineiden hinnat nousivat kipurajan yläpuolelle. Maailman väkiluku jatkoi kasvuaan ja ylittää 7 miljardin rajan jo tänä vuonna. Pyörremyrskyt ja maanjäristykset ruhjoivat kaupunkeja arvaamattomasti, katastrofaalisista rankkasateista ja tulvista, sekä helleaalloista ja kuivuudesta eri puolilta planeettaa uutisoitiin jatkuvasti. Ilmasto lämpeni ja luonnonvarat hupenivat huimaa vauhtia jne, siis kerralla koko potti. Mitä me oikein ajattelimme ja teimme?

Kiellämme tietenkin ongelmien olemassaolon ja siirrämme ne pois mielestä. Miksi? Ensimmäiseksi kieltäminen on luonnollinen reaktio. Ympärillämme kuitenkin tapahtuu jotain niin suurta ja mullistavaa joka vaatii meidät muuttamaan kaiken, tavan ajatella ja nähdä maailma kokonaan uudella tavalla. Mitä kauemmin odottelemme sitä vakavammaksi ongelmamme muuttuvat ja entistä suurempia ponnisteluja tarvitaan.

Tällä hetkellä väestön määrän kasvu, ilmaston lämpeneminen yhdessä elintarvikkeiden hintojen nousun kanssa aiheuttaa poliittista epävakautta, mikä tarkoittaa öljyn korkeimpia hintoja, mikä tarkoittaa elintarvikkeiden hintojen nousua joka johtaa epävakauteen. Samaan aikaan tuottavuus paranee, joka tarkoittaa sitä, että tarvitaan vähemmän ihmisiä tuottamaan tavaraa tehtaissa, joten työttömyys lisääntyy. Jos haluamme lisää  työpaikkoja rakennamme uusia tehtaita tuottamaan enemmän hyödykkeitä ja tarvikkeita, joka vaikuttaa luonnonvarojen lisääntyvään käyttöön sekä jatkuvaan ilmaston lämpenemiseen. Oravanpyörä!

Tämä ei ole mikään "science fiction", tätä tapahtuu reaalimaailmassa. Jatkuva talouden kasvattaminen ja jatkuva luonnonvarojen liikakäyttö on tullut tiensä päähän. Ei ole mistä ottaa, eikä ole mistä lainata. Kuinka monta maapalloa tarvitsemme lisää jos nykyinen kasvuvauhti säilytetään. Kuinka paljon maa- ja vesialueita tarvitaan tuottamaan resursseja joita tarvitsemme ja kuinka paljon niitä alueita lisää joihin kippaamme lisääntyvät jätteemme. Kokonaisuutta ajatellen nykyinen kasvuvauhti joka käyttää luonnonvaroja tällä hetkellä jo 1,5 kertaa sen mitä maapallo pystyy tuottamaan, ei voi jatkua. Mahdoton yhtälö kun meillä on vain tämä yksi planeetta, joka on varsin rajallinen, siis merkittävä ongelma jatkuvalle talouskasvulle.

Rajallisessa tilassa ei voi olla rajatonta kasvua. Väännetäänpä rautalangasta. Jos jatkuvasti käytät 1,5 kertaisesti tulojesi määrän velkaannut, stoppihan siihen jossain vaiheessa tulee. Siitä ei selviä muuten kuin maksamalla velat ja supistamalla menot tuloja vastaavalle tasolle. Näin on tehtävä maailmanlaajuisesti luonnonvarojen käytössä kuin globaalissa taloudessa. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin rajata kulutuksemme sekä luonnonvarojen käyttö, että talous kestävälle tasolle. Kaikki väliaikaiset toimenpiteet ilman lopullisia päätöksiä vain pitkittävät ja pahentavat ongelmiamme, jotka kuitenkin on ratkaistava. Tämä ei ole spekulointia, tämä on yksinkertaista matematiikkaa ja faktaa.

Koskaan ennen historiamme aikana ihmiskunnan ja luonnon välinen ristiriita ei ole ollut niin suuri ja vakava kuin se on nyt. Resurssien ehtyminen ja pilaantuvasta ekologisesta ympäristöstä on tullut pullonkaula ja este taloudelliselle kasvulle ja sosiaaliselle kehitykselle. Olemme käyttäneet niin paljon resursseja ja tuottaneet niin paljon jätettä, että maapallon kestokyvyn rajat ovat tulleet vastaan, siihen ei teknologiakaan enää auta.

Olen oikeastaan optimisti. Emme kuitenkaan muuta mitään ennen vakavaa kriisiä. Kun ongelmat ovat kasvaneet kohtuuttoman suuriksi todennäköisesti toimitaan ja mobilisoidaan kaikki, kuten valmistautuisimme sotaan. Meidän tulee muuttaa mittakaavaa jolla nykyisin toimimme ja nopeutettava sitä niin, jota tuskin vielä ymmärrämme. On täysin muutettava taloudellinen toimintamallimme, sekä energian ja luonnonvarojen käyttö kaikilla aloilla hyvin lyhyessä ajassa. Onnistumme jos vain ryhdymme siihen.

Jatkuva talouden kasvumalli ei enää toimi. Meidän on siirryttävä enemmän onnellisuuteen perustuvaan tapaan toimia, jossa työskentelemme ja kulutamme vähemmän. Kuinka moni ihminen kuolinvuoteellaan haluaisi kertoa, että olisi pitänyt työskennellä enemmän, rakentaa enemmän ja lisätä varallisuuttaan enemmän. Ja kuinka moni haluaisi kertoa samassa tilanteessa, että olisi pitänyt olla enemmän vapaa-aikaa omille askareilla ja enemmän aikaa osallistua lasten kanssa peleihin ja harrastuksiin. Tätä varten tarvitaan henkistä kasvua joka antaa ihmisille enemmän aikaa nauttia elämästä vähemmällä tavaramäärällä. Kuulostaa utopistiselta, sitä se ei kuitenkaan ole.

Olemme menossa kohti kriisiä ja valinta on tehtävä. Joko me sallimme romahduksen, tai kehitämme uuden kestävän taloudellisen mallin. Totta kai valitsemme jälkimmäisen, emmehän ole tyhmiä..... emmehän?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti