llmatieteen laitos antoi ennakkovaroituksen helleaallosta

Huhtikuun alussa säävaroitusten valikoima laajeni ja mukaan tuli muun muassa hellevaroitukset ja niistä varoittaminen ennakkoon.

Ilmatieteen laitos on antanut ensimmäistä kertaa ennakkovaroituksen helleaallosta. Huhtikuun alussa säävaroitusten valikoima laajeni ja mukaan tuli muun muassa hellevaroitukset ja niistä varoittaminen ennakkoon.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on helleaallon todennäköisyys n. 30 % tämän viikon keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Helleaalto voi aiheuttaa riskiryhmille terveysongelmia.

Ennakkovaroitus antaa aikaa varautua

Uusien ennakkovaroitusten avulla vaarallisesta sääilmiöstä voidaan varoittaa muutamia päiviä ennen uhkaavaa tilannetta. Aikaisemmin varoitukset olivat voimassa vain seuraavat 24 tuntia.

Varoitusvalikoiman laajentamisen yhteydessä Ilmatieteen laitos otti uutena varoituspalveluna käyttöön ns. ennakkovaroitukset, joiden avulla tiedotetaan vaarallisista sääilmiöistä 1-3 vuorokautta ennen uhkaavaa säätilannetta. Ennakkovaroitukset koskevat hellejaksojen lisäksi ukkospuuskia, merialueiden kovia tuulia, aallonkorkeutta, merivedenkorkeutta, runsaita sateita, kireitä pakkasia tai erittäin huonoa ajokeliä.

Kaikissa uusissa varoituksissa on kolme vaaratasoa, jotka helpottavat tilanteen vaarallisuuden arviointia.
Ajan tasalla olevat varoitukset löytyvät Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta »»

Lähde: Ilmatieteen laitos
Kuva: Ekofokus

0 kommenttia:

Lähetä kommentti