Ilmastonmuutos uhkaa Euroopan suojelualueita

Euroopassa on maailman laajin suojelualueiden verkosto, mutta niiden valinnassa ei ole otettu huomioon ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Espanjalaisten johdolla joukko Eurooppalaisia tutkijoita ovat osoittaneet ensimmäistä kertaa ilmiön uhkaavan näitä alueita, mukaan lukien Red Natura 2000 verkosto. Vaikutus on suurempi Etelä Euroopassa kuten Espanjassa.

Tutkimus on julkaistu Ecology Letters'issä ja on ensimmäinen "tyhjentävä" arviointi ilmastonmuutoksen vaikutuksista lajeihin suojelualueilla 38 Euroopan maassa, mukaan lukien Red Natura 2000.

Johtava tutkija PhD Miguel B. Araújo, Biodiversity and Evolutionary Biology at Spain's National Natural History Museum (CSIC) sanoo, "ennusteen mukaan vuosisadan loppuun mennessä noin 58 prosentilla maalla elävillä selkärankaisilla ja kasveilla ei ehkä enää ole sopivia ilmasto-olosuhteita selvitä suojelualueilla missään Euroopan maassa".

Lajit säilyy paremmin suojelualueilla ilmastonmuutoksen vaikutuksilta kuin muilla alueilla, koska ne ovat yleensä vuoristoalueilla ja toimivat siten "turvakoteina".

Kuitenkin, "Red Natura 2000-verkosto on alttiimpi ja voi menettää enemmän lajeja kuin ympäröivät suojelemattomat alueet", painottaa Araújo, lisäten, että nämä alueet ovat tasangoilla missä ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat "voimakkaampia". Tutkimuksen mukaan ilmasto-olosuhteet vaikuttaa 63 % lajeihin Red Natura 2000 alueilla vuoteen 2080.
Vihreä väri voittajat ⎢Sininen väri häviäjät 
Tutkijoiden mukaan vaikutus biodiversiteettiin tuntuvat kaikkialla Euroopassa, mutta "on suurempi Etelä-Euroopan maissa". Skandinavian maat ja korkealla olevat alueet tulevat kärsimään "monimutkaisempia vaikutuksia".

Tutkimusryhmän mukaan monet Euroopassa laajalti levinneet lajit hyötyvät lämpötilan noususta ja laajentaa niiden levinneisyysalueita kohti korkeampia leveysasteita sekä korkeammalle. Mutta ne lajit jotka sietävät kylmää ja jotka ovat tällä hetkellä kylmällä vyöhykkeellä äärimmäisen pohjoisessa ja korkeilla alueilla "kohtaavat vakavia ongelmia tulevaisuudessa", kiteyttää Araújo. Linnut, sammakkoeläimet ja nisäkkäät ovat suuria "häviäjiä".

EU sulkee pois ilmastonmuutoksen

Luonnonsuojelun politiikka perustuu ajatukseen, etteivät lajit muuta pois alueiltaan ellei ole pakko sitä tehdä ihmisen toiminnasta johtuen. Ilmastonmuutoskertoimen laatimisen sisällyttäminen merkitsisi "ehkä liian paljon epävarmuutta" painottaa tutkija.

Toimenpiteet luonnon monimuotoisuuden ilmastonmuutoksen vaikutuksille lisää kokonaiskustannuksia suojelupolitiikkaan. Organisaatioissa kuten EU:ssa yksimielisten päätösten tekeminen ei ole aina helppoa, kun siihen voi vaikuttaa erilaisia intressejä, painottaa tutkija. Mutta biologisen monimuotoisuuden sopeutumisen helpottaminen ilmastonmuutokseen tutkijat ehdottavat elinympäristöjen hoitotoimenpiteitä otettavaksi käyttöön, jotka lisäävät ekosysteemien sietokykyä ja tekemällä paikallisten lajien leviäminen helpommaksi. "Meidän pitäisi myös harkita uusia suojelualueita joilla olisi tärkeä  rooli luonnon monimuotoisuudelle ilmaston muuttuessa", Araújo toteaa.

Suojelualueita tulisi myös järjestelmällisesti integroida suojaamattomiin luontoalueisiin lisäämällä ekologisia käytäviä luontoalueiden välille helpottamaan lajien leviämistä. "Aina tulisi olla varmuus siitä, että poliitikot päätöksillään edistävät ilmastonmuutoksen lieventämistä. Miten yhteiskunta sopeutuu näihin muutoksiin, ja miten biologinen monimuotoisuus säilytetään", Araújo summaa.

Lähde: ScienceDaily

0 kommenttia:

Lähetä kommentti