Jälleen epäonnistuminen Meksikonlahdella

BP:n viimeisin yritys eilen epäonnistui Meksikonlahden öljyvuodon tukkimiseksi. Timanttisahalla jolla yritettiin katkaista öljyputki jumittui. Sahalla yritettiin katkaista putki jonka jälkeen suihkuava öljy oltaisiin imetty tankkeriin.

Valtava öljylautta lähestyy nyt Floridan hiekkarantoja. Floridasta arvioidaan, että öljylautta saavuttaa rannikon vielä tällä viikolla. Öljylautta on nyt n. 11 kilometrin päässä suosituista hiekkarannoista.

Floridalaiset pelkäävät öljyn saastuttavan rantojaan vielä pahemmin kuin Louisianaa, Mississippiä ja Alabamaa, jonne öljy on jo rantautunut. Esimerkiksi Louisianassa 200 kilometriä rantaviivaa on öljyn tahrimaa.

Tilannetta pahentaa tiistaina alkanut hurrikaanikausi, josta on povattu ankaraa. Yhdysvalloissa viranomaiset ovat ennustaneet lähikuukausiksi 14 hirmumyrskyä, joista he arvelevat ainakin seitsemän olevan erityisen voimakkaita.

Paikalle odotetaan nyt uutta timanttisahaa jolla tukkimisyritystä aiotaan jatkaa. Öljyvuoto saattaa jatkua elokuuhun saakka, jolloin öljy-yhtiö olettaa saavansa korvaavat porauspaikat käyttövalmiiksi. Niiden toivotaan viimein lopettavan hallitsemattoman vuodon, josta on seurannut Yhdysvaltojen historian pahin öljyonnettomuus.

Ristiriitaisista tiedoista huolimatta, Yhdysvaltojen hallituksen laskelmien mukaan öljyä on vuotanut tähän mennessä lähes 76 miljoonaa litraa mereen. Tähän saakka on pahimpana pidetty Exxon Valdezin onnettomuutta Alaskassa vuonna 1989, jolloin mereen valuin 40 miljoonaa litraa raakaöljyä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti