"BP:n myrkkytsunami korvattava asukkaille"

"Täällä ei ole lopulta mitään muuta kuin öljyä, ja koska poliitikot ovat öljy-yhtiöiden otteessa, paine sen poraamiseen kasvaa", eräs Meksikonlahden rannikon asukas kiteyttää tunnelmat katastrofialueella.

BP:n aiheuttama myrkyllinen "tsunami" tuhoaa seudun perinteiset pääelinkeinot, kalastuksen ja matkailun, valittavat asukkaat. Haastattelin heitä yhdessä ihmisoikeusjärjestömme asiantuntijoiden kanssa Mississippin, Louisianan ja Alabaman alueilla.

Tapasimme kalastajia, veneiden apumiehiä, ympäristötieteilijöitä, maanviljelijöitä, palvelualojen väkeä sekä lapsia.

Kuvat öljyn tahrimista vesilinnuista peittävät inhimillisen tragedian, johon alue on tukehtumassa. BP on huolestuneempi maineestaan kuin ihmisten kohtaloista ja käyttää 50 miljoonaa dollaria (noin 42 miljoonaa euroa) mainoskampanjaan. Samaan aikaan yhtiö tuhoaa rannikon asukkaiden elämän yhtä varmasti kuin sen öljy tärvelee alueen ekosysteemin.

Ajoimme veneellä merelle yli kymmenen kilometriä päähän rannikosta. Vesi oli paksua kuin bensiinialtaassa, ja koko horisontti hehkui sateenkaaren väreissä. Silmiä kirveli, päätä särki ja kurkkua kuristi hengityssuojaimista huolimatta.

Saavuimme pienelle rauhoitetulle lintusaarelle, joka oli ympäröity kelluvilla öljypuomeilla. Hajottavien aineiden vaikutuksesta öljy oli kuitenkin päässyt puomin ali, ja kerääntynyt siirappimaiseksi renkaaksi rannalle.

Katselimme kauhuissamme, miten paksun öljyn tahrima pelikaani yritti epätoivoisesti saada jalansijaa kivikkoiselta rannalta yhä uudelleen liukastuen.

"Näen ensi yönä unta siitä pelikaanista. Toivottavasti en ole itse se", aluksemme kapteeni sanoi palatessamme maihin.

Kuolinisku perinteiselle elinkeinolle

Kalastusammatti on periytynyt rannikolla sukupolvelta toiselle. Monella oli ennestään raskaat velat veneistään, jotka lojuvat nyt tyhjän panttina. Heitä uhkaa elinkeinon menetys.

BP lepyttelee kalastajia luvaten maksaa heidän menetetyt palkkansa. Yhtiö on kuitenkin kehittänyt laskelmoidun järjestelmän, joka torjuu useimpien kalastajien korvausvaatimukset. Yhtiö pakotti monet korvausten hakijat allekirjoittamaan kaavakkeen, joka vapauttaa sen tulevista vastuista. Näistä sopimuksista BP on tinkinyt vain julkisen painostuksen alla.

BP:n pr-koneisto vakuuttaa, että yhtiö suojelee puhdistustyöntekijöitä. Hengityssuojaimia käyttäneitä uhattiin kuitenkin työn menetyksellä, jos he eivät luovu "tarpeettomista" välineistä, jotka vain "levittävät hysteriaa".

Päänsärkyä tai hengitysvaikeuksia valittaneet työläiset saivat kuulla BP:ltä, että heillä on ruokamyrkytys tai auringonpistos. Työntekijöiden käskettiin käyttää yhtiön lääkäreitä julkisten terveyspalvelujen sijasta.

Kalastajilta, asukkailta tai amerikkalaisilta yleensä ei kysytty mielipidettä, kun yksityinen yritys ryhtyi kaatamaan miljardeja litroja karsinogeenejä yhteen maailman kalaisimmista vesialueista.

BP ei ole paljastanut listaa kaikista mereen joutuvista kemikaaleista, mikä vaikeuttaa vuodon terveysvaikutusten arviointia. Siksi alueelle ei myöskään ole tehty suunnitelmaa evakuoinnista, joka saattaa olla edessä.

Elinkeinojen tuhoutuminen lisää myös mielenterveysongelmia ihmisillä, jotka ovat menettäneet likimain kaiken ja pelkäävät tulevaisuutta. Yleistynyt masennus voi lisätä perheväkivaltaa, alkoholin ja huumeiden käyttöä sekä itsemurhia.

Paikallisten näkökulma selkeä

Alueen asukkailla on kutenkin selvä käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä.

Lahjoitukset ohjataan Gulf Coast Fundiin, joka tukee asukkaiden yhteisöjä koko alueella.

BP:n tulee pitää lupauksensa ja maksaa pikaisesti oikeudenmukaiset korvaukset kalastajille ja muille taloudellisia menetyksiä kärsineille.

BP:n täytyy maksaa heti 30 prosenttia saaliin arvosta bonusta niille, jotka jatkavat kalastusta vielä käytettävissä olevilla vesillä.

Liittovaltion on laadittava rannikolle kansainvälisten normien mukainen evakuointisuunnitelma, joka pitää perheet koossa, turvaa äänioikeuden ja tunnustaa paluuoikeuden.

Liittovaltion tulisi ohjata 19 miljardia dollaria Katrina-myrskyn tuhojen korjaamiseen varatuista käyttämättömistä varoista 100 000 ympäristöystävällisen työpaikan luomiseen rannikolle.

Rannikkoseudun kunnostaminen vienee BP:ltä vuosikymmeniä. Seuraavaksi tarvitaan asukkaiden oikeuksia kunnioittavia konkreettisia toimia.

Kirjoittaja: Kerry Kennedy, joka johtaa isänsä Robert F. Kennedyn mukaan nimettyä ihmisoikeusjärjestöä.

Lähde: Maailma.net

0 kommenttia:

Lähetä kommentti