Parasta luontotekoa etsitään kilpailulla

 Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Suomen kansallinen komitea etsii parasta luontotekoa. Tavoitteena on löytää organisaatio tai yksityinen ihminen, joka on kyennyt vuosien 2009 ja 2010 aikana omilla toimillaan turvaamaan luonnon elinvoimaisuutta. Toiminta voi liittyä esimerkiksi käytännön luonnonsuojelutyöhön, viestintään, ympäristökasvatukseen, tutkimukseen tai yritystoimintaan. Luontotekoa etsitään Suomessa nyt kolmatta kertaa.

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Vuoden 2008 paras luontoteko oli Espoon kaupunginhallituksen päätös suojella 550 hehtaarin alue kaupungin 550-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuonna 2006 palkittiin Helsingin kaupungin rakennusviraston käsityöpaja, joka oli maisemoinut Vuosaaren maantäyttö- ja kaatopaikan uutta luovalla ja kotimaisia lajeja suosivalla tavalla.

Kilpailu liittyy Countdown 2010 -aloitteeseen, jonka tavoitteena on pysäyttää tai huomattavasti hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Aloitteen takana ovat Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto ja Euroopan unioni.

Vuoden parhaan teon monimuotoisen luonnon puolesta valitsee Suomen IUCN-komitea. Suomesta IUCN:n jäsenenä ovat Suomen valtio, Metsästäjäin keskusjärjestö, WWF Suomi, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Kilpailuaika päättyy tiistaina 31.8. Vapaamuotoiset hakuilmoitukset pyydetään lähettämään ympäristöministeriön kirjaamoon.

Countdown 2010

IUCN Finland Facebookissa

Lähde: Ympäristöministeriö

0 kommenttia:

Lähetä kommentti