Ilmastonmuutoksesta tiedottaminen

Viime kuussa yli 2000 ilmastoasiantuntijaa kokoontui Kööpenhaminaan laatimaan ilmaston lämpenemisestä tieteellistä päivitystä IPCC:n 2007 arviointiraporttiin. Tutkijat ovat huolestuneita siitä, ettei heidän viesti ilmastonmuutoksen vakavasta uhasta huolimatta mene perille poliitikoille ja suurelle yleisölle.

Maaliskuun 10-12 päivinä pidettyyn ilmastonmuutoksen kansainväliseen tieteelliseen konferenssiin osallistujat kuulivat yhä huolestuttavampaa tilannekuvausta planeetan tilasta. Arktisen alueen kesäaikainen merijää katoaa nopeammin, ja merenpinnan odotetaan nousevan enemmän kuin oletettiin vain 2 vuotta sitten. [Linkki]  Viesti on, että vain kiireelliset toimet antavat kohtuulliset mahdollisuudet välttää vaaralliset ilmastonmuutoksen seuraukset. Talouden  laskusuhdanne saattaa kuitenkin vaarantaa uuden kattavan sopimuksen syntymistä.

Sen sijaan, että tiedottamisessa kannustettaisiin sitoutumista tiedotusvälineiden kanssa, jotkut tiedemiehet Kööpenhaminan konferenssissa vaativat päinvastaista, koska rahaa tavoittelemattomat yhteisöt toimivat heidän mielestään paremmin. Kongressin puheenjohtaja Katherine Richardson [Linkki], University of Copenhagen, kuvaa ongelmaa valtamediaan; "Toimittajat ovat kiinnostuneempia tekemään rahaa, kuin tiedottamaan selkeää tulkintaa ilmastonmuutoksesta" [Linkki]. On mietittävä uusi strategia ilmastonmuutoksen viestintään.

On totta, että joukkotiedotusvälineissä tarjotaan niukalti tietoa yleisölle ilmastonmuutoksesta. Niukkaa tiedonsaantia usein vielä eritellään pieniksi murusiksi väittelyn aikaansaamiseksi. Vielä pahempaa on ollut tahallinen disinformaation levittäminen, eli tosiasioiden vääristäminen. Vaikka ihmisen toiminnan vaikutus ilmastonlämpenemiseen on todettu, on vielä paljon keskusteltavaa tarkoista tarvittavista toimenpiteistä. Puolueettomalla tieteellisellä raportoinnilla on ratkaiseva rooli, jota ei voi tehdä osallistumatta prosessiin.

Viranomaiset ovat ilmastonmuutoksen tiedottamisessa korvaamaton luotettava lähde medialle, toimittajat kirjoittamalla valtamedian sanomalehdissä tai osallistumalla blogeihin. Koska media on vähentänyt tiede journalismia [Linkki], on tärkeää, että tutkijat jatkavat tätä palvelua yhteiskunnalle. Olisi vielä parempi jos he harjoittaisivat suoria viestinnän keinoja, esim. blogeihin, jotka ovat yhä tärkeimpiä tiedonvälittäjiä. Mutta tällaiset toimet pitäisi tehdä täydentävinä, eikä korvaavana toimena. Kun tekijät kattaa molemmat kanavat, voi tieto saavuttaa tehokkaammin suuren yleisön.

Vapaasti muotoiltu Naturessa  2.4.2009 olleesta artikkelista.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti