Ilmastopakolaiset

Maailman merten pinta voi nousta jopa 140 cm vuosisadan loppuun mennessä. Tämä on yli puoli metriä enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Kun jäätiköiden sulaminen kohottaa merenpintaa, niin ennennäkemätön ihmismäärä joutuu hylkäämään kotiseutunsa. Merten pinnan nousuun vaikuttaa eniten Grönlannin ja Pohjoisen napa-alueen jäätiköiden sulaminen.

Carteretsaarilla Papua- Uudessa- Guineassa olevilla saarilla vedenpinta on jo nyt noussut niin paljon, että Papua-Uuden- Guinean hallitus on tehnyt päätöksen siitä, että saarten noin tuhat asukasta siirretään läheiseen Bougainvilleen, turvaan nousevan meriveden tieltä. Meriveden nousun aiheuttama tulva on tappanut lähes kaikki tärkeät ravintokasvit ja aiheuttanut saarella nälänhädän.

Myrskyvaroituksia on yhä tiuhempaan ja niiden aikana ihmisten on keräännyttävä saaren keskelle, ettei joka puolelta maihin nouseva vesi huuhtoisi heitä mukanaan mereen. Saarten uskotaan hukkuvan veden alle lopullisesti vuonna 2015.

Joidenkin valtioiden on mahdoton pitää huolta pakolaisistaan, koska valtiot yksinkertaisesti lakkaavat olemasta. Tuvalu on jo varautunut hukkumiseensa solmimalla sopimuksen, jonka mukaan kaikki saarivaltion 11 000 asukasta Uusi-Seelanti ottaa vastaan. Tämä on vain esimakua tulevasta.

Jo metrin nousu hukuttaisi alleen Bangladeshissa kolme miljoonaa hehtaaria, ihmisiä jäisi kodittomiksi 15 - 20 miljoonaa. Vietnamissa jäisi veden alle 500 000 hehtaaria ja pakottaisi 10 miljoonaa ihmistä liikkeelle. Suurin osa Malediiveista, myös pääkaupunki Male jäisi kokonaan merenpinnan alle, mikä pakottaisi 300 000 ihmistä muuttamaan Intiaan tai Sri Lankaan.

Afrikassa moninpaikoin seuraukset olisivat vähintäänkin yhtä tuhoisia. Rantaviiva siirtyy Nigeriassa jopa kolme kilometriä sisämaahan. Kokonaisia kaupunkeja jäisi veden alle, esim. Banjul Gambian pääkaupunki. Egyptissä vesi nielaisisi alleen ainakin 2 miljoonaa hehtaaria hedelmällistä viljelysmaata Niilin jokisuistossa sekä Aleksandrian kaupungin.

Etelä-Amerikassa pelkästään Guyanassa yli 600 000 ihmistä - 80 % maan väestöstä on vaarassa joutua veden alle.

Tilanteen tekee huolestuttavaksi myös se, että maapallon 19 megakaupungista 12 sijaitsee rannikolla. 140 cm:n merenpinnan kohoaminen jättäisi alleen suuria alueita mm. Yhdysvaltain Floridan osavaltiosta ja uhkaisi New Yorkin sekä Buenos Airesin kaupunkeja. Nämä uhkakuvat tuntuvat jo todella pelottavilta, mutta kannatta muistaa se, ettei kukaan tiedä, miten nopeasti todellisuudessa merenpinta nousee.

Koska suurin osa ihmisasutuksesta on keskittynyt maapallon rannikkoseuduille, merenpinnan kohoamisen yksinään on laskettu ajavan 100 - 150 miljoonaa ihmistä kodeistaan. Ilmastonmuutoksesta johtuva pakolaisuus poikkeaa lyhytaikaisten luonnonkatastrofien aiheuttamasta pakolaisuudesta kahdella tavalla:

Ensinnäkin pakolaisten määrä on niin suuri, ettei ihmiskunta ole kokenut koskaan mitään vastaavaa.

Toiseksi ilmastonmuutos on tällä kertaa ihmiskunnan aiheuttama ja sen seuraukset ovat pysyviä. Ei oleenää paikkaa, mihin palata takaisin.

Suuri kysymys kuuluukin: Mitä tapahtuu, kun kokonaiset valtiot muuttuvat elinkelvottomiksi ja lakkaavat olemasta? Mistä miljoonat juuriltaan tempaistut ihmiset ja kokonaiset kansat löytävät uuden kodin?

Lähteet: Tiede 9/2006, Yle/Ympäristö

0 kommenttia:

Lähetä kommentti